Nousen seurakuntatalolla kahvipöydästä, jossa kukaan ei oikein ole keksinyt luontevaa puhuttavaa. Sanon että minulta menee bussi justiinsa. Kanttori nousee samalla. Ulkona näen bussin menevän. Olen taas lukenut aikataulua väärin.
Kävelen ison tien varteen. Kengät hankaavat. Tummahiuksinen mies siirtää kasseja penkiltä pois ja istahdan hänen viereensä. Hän näyttää minulle Gideonien vieraskielistä Uutta Testamenttia ja kertoo elekielellä ja muutamalla englanninkielisellä sanalla Jeesuksesta ja pedon luvusta ja perheestään. Nyökkäilen. Hän ei nouse samaan bussin, mutta musta mies nousee, vaikka kuski sanoo että kaupungin bussi olisi halvempi ja menisi torille. Bussissa istuu miehen tuttu, jolta hän kyselee asioita koko matkan ajan.
Seuraavana päivänä tulen takaisin. Käyn kanttorin ja kirkkokuoron kanssa läpi kansanlaulujumalanpalveluksen kulun ja sovin omakotiyhdistyksen ihmisten ja vahtimestarin kanssa viimeisistä käytännön järjestelyistä. Ihmisiä näkyy tulevan.
Puhun laumasta ja pelosta tehdä toisin kuin muut. Kerron samaa tarinaa tervetulosanoista synnintunnustuksen, rukouksen, saarnan ja esirukouksen kautta loppusanoihin.
Monet tulevat kiittämään ja jotkut sanomaan, ettei ääneni kuulunut. Juon kahvini ja unohdun tietokoneelle katsottuani sieltä aikataulun. Talo tyhjenee, vahtimestari pelästyy kun työhuone ei olekaan autio hänen tullessansa hakemaan albaa pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti