Leikitään!

Millaistahan olisi olla Jumala ja luoda maailma? Työntää kätensä saveen ja miettiä, mitä tähän tyhjyyteen voisi tehdä? Millaistahan olisi olla juuri luotu ihminen ja katsella ympärilleen? Millainen on mahtanut olla vesipisaran matka dinosauruksen suupielestä suihkuveteeni? Millaista olisi olla ökyrikas tai intomielinen ekoihminen? Miten nuo kaksi onnistuisivat elämään yhdessä?

Tällaisia kysymyksiä saatetaan pohtia tänä kesänä rippikoululeireillä. Vuoden ajan työryhmämme on koonnut ja hionut luomakuntaan liittyviä harjoituksia ja tehtäviä. Liikkeelle on lähdetty toisaalta luontokouluissa ja toisaalta rippikouluissa entuudestaan kiertävistä harjoituksista. Niitten rinnalla kuljetetaan Paratiisikertomusta, jossa Jumala luo ensin ihmisen muovaamalla hänet maasta, sitten kasvit ja eläimet ja lopulta toisen ihmisen, sekä syntiinlankeemuskertomusta, jossa ihminen joutuu ottamaan vastuun siitä, millaisia ratkaisuja elämässään tekee.

Harjoitukset on koottu kauniille pahvikorteille Ekotekopakkiin. Niitä on esitelty Turun ja Kaarinan isosille ja rippikoulunohjaajille kulttuuripääkaupungin hankkeena. Nyt vain toivomme, että haasteeseen tartutaan ja rippikoululeireillä ihmetellään yhdessä erilaisia asioita.

Enää ei siis vain opetella ulkoa, että Jumala on luonut maailman ja että luontoa kannattaisi säästää. Tarinoihin mennäänkin sisään, niitä tutkitaan mielikuvituksen avulla.

Jotain samankaltaista kokeilimme viime viikolla työntekijöittemme kevätretkellä. Draamaohjaaja vei meidät leikkimään selkään puukottajia ja vampyyreita, ruttoon sairastuneita ja ambulanssimiehiä, alttaritaulua ja kolehtihaavia, pariisilaisia ja Kaarinan kirkon työntekijöitä. Nauroimme.

Naurua on monenlaista, pilkkaavaa ja vähättelevääkin välillä. Nauru syntyy, kun yllättäviä asioita yhdistetään, ja uusi ja vanha törmäävät. Nauru ilmaisee ja purkaa hämmennystä, tekee kevyeksi ja iloiseksi. Se avaa uusia näkökulmia ja auttaa jättämään vanhan taakse.

Kaarina-lehteen 1.6.2011

Katselen avuttomuutta itsessäni ja muissa ihmisissä ja olen tyytyväinen siitä että jokin muu tuntuu tätä elämää kannattelevan kuin me itse.

Moka on lahja.

Kaunis mieli -elokuvassa päähenkilö opettelee elämään harhakuviensa kanssa, opettelee, että ne ovat harhoja, eivätkä totta.

Vedin kellon.

Minne käy tuulen ilmassa tie?

Kuuntelen hiljaisuutta. Jätän seinäkellon vetämättä.

Appelsiini

 

 

 

 

Perno kännyllä

 

 

 

Perno

Jalkapohjien päällä kaikki.

Eikä aikaa ole.

Kummilapsi kutsui minut itse kylään.

Äideistä parhain

Ajatus raskaudesta ennen avioliiton solmimista hämmentää häntä ensin. Eihän se ole mahdollista, hänhän on koskematon. Mutta Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Tyttö taipuu Jumalan tahtoon.

Hän lähtee tapaamaan toista naista, jolle myös on tapahtumassa kummia. Vanhus odottaa itsekin lasta, hän tunnistaa tytön tilan ja iloitsee yhdessä hänen kanssaan. Tyttö jää hänen luokseen kolmeksi kuukaudeksi, vanhuksen lapsen syntymiseen asti.

Tyttö synnyttää matkalla ollessaan. Poikaa kehutaan, siitä odotetaan suuria. Äitiä varoitetaan, että hänkin joutuu vielä kärsimään lapsensa tähden.

Kun poika on kahdentoista, hän pettää vanhempiensa luottamuksen. Hän ei olekaan siellä, missä pitäisi - matkalla kotikylään toveriensa kanssa – vaan siellä, missä viihtyy parhaiten, temppelissä keskustelemassa.

Kun poika on kolmenkymmenen, äiti sanoo pulassa oleville ihmisille, että kannattaa tehdä se, mitä hänen poikansa sanoo. Poika sanoo, ettei hänen aikansa ole vielä tullut – ja tekee kuitenkin, mitä äiti tahtoo.

Poika herättää hämmennystä erilaisilla tempauksillaan. Äiti muine poikineen koettaa turhaan saada esikoisen huostaansa, sillä he luulevat hänen olevan tolaltaan.

Pojalle käy lopulta huonosti. Äiti seuraa tapahtumia loppuun asti, ja vielä lopun jälkeenkin, uuden alkaessa.


Maria, Jumalan äiti, naisista siunatuin, on peili meille muille, joilla on omat tehtävämme ihmisten parissa. Marian tavoin joudumme törmäämään itsenäistyviin lapsiimme ja muihin ihmisiin, joilla heilläkin on omat tehtävänsä ja näkemyksensä.

Meitä tarvitaan sanomaan vastaan, olemaan omaa mieltämme, päästämään irti ja sallimaan virheiden tekemiset. Meitä tarvitaan pysymään taustalla, seuraamaan ja katsomaan. Pitämään kiinni ja luopumaan, tilanteen mukaan.

Marian tavoin epäonnistumme tehtävissämme toisinaan. Täydellistä äitiä ja äidinrakkautta (tai lähimmäisenrakkautta) ei ole olemassa, mutta uudelleen aloittamisen armo on.

Lempeää äitienpäivää kaikkien äitien lapsille! Olkaa lempeitä itsellenne ja äideillenne!

Kaarina-lehteen 4.5.2011

Kirjaston pihalla