Pietaryrttien muotokuvia

Kaikki kypsyy ajallaan

Jätän tekstini hautumaan talven yli. Kerään palautteet talteen lukijoiltani ja katson, mitä tunteiden pohtiminen yhdessä seurakuntalaisten kanssa Kaarinamessuja varten tuo tullessaan.

Kirjoittamisen lopettaminen toi tullessaan tyhjiön.

Aloin taas nähdä asioita ympärilläni. Eilen meinaisin ottaa yhden kuvan, mutta sitten näinkin aina vain lisää mielenkiintoista.



- Armo on kohtaamisissa, Turun piispa sanoo, kun haastattelen häntä muukalaisuudesta. - Jokainen on tarkoitettu katsottavaksi hyväksyen, oli hän sitten maahanmuuttaja, kauniiksi ja rikkaaksi syntynyt tai outo muuten vaan. Katsottavaksi ohi ominaisuuksiensa, niin veteen piirretty raja kuin itsen ja ominaisuuksien välillä onkin.

Homma tuli hoidettua

Lakkasin eilen illalla työstämästä tunnekäsistäni. Ei se valmis vielä ole, mutta nyt se kaipaa hetken lepoa ja ulkopuolisten kommentteja.

Olisi mainiota, jos löytyisi joku, joka ei minua tunne, ja haluaisi lukea 80 liuskaa ja antaa siitä kommenttinsa. (merja.auer@gmail.com)

Olen laiskotellut koko päivän, sulatellut asiaa: että olen tuollaista kirjoittanut. Kauhistuksen hetki oli hyvin lyhyt. Näin asiat vain menevät, ja se on hyvä.

Rauhan hetki

Istun ystäväni kanssa Saaronniemen uimarannan kaikkein takimmaisessa nurkassa varjossa viltillä uituamme hetken, kaukana kaikista muista. Edessämme on hiekkaa, vesilätäkkö, hiekkavalli, merivettä, kaislikko, männikkö ja taivas rantuina. Meri tuoksuu, ei ole enää kuuma, puhelemme enää verkkaisesti kuuden tunnin juttelun uuvuttamina.

Miten voisi kuvata, kuinka niin moni asia on vaan sopivasti? Hyvä hetki seuraa toistaan. Kertoisinko, että pystyin kävelemään sinne valtaisan ihmisjoukon läpi ahdistumatta enää lainkaan?

 
Elämästä täydet hetket tuntuvat seuraavan toisiaan entistä taajemmin, tyhjät kuopat tuntuvat tulevan entistä harvemmin ja lyhyempinä, vaikkeivät ehkä paljonkaan loivempina. Ehkä opin vielä pysäyttämään sen ensimmäisen negatiivisen ajatuksen, joka mieleeni usein nousee uusissa tilanteissani. ”Enhän minä.”
 

”Totuus on tunnetila, vapauden kokemus ja nyt-hetki. Minä olen mikä olen, toinen on mitä on, passiivisesti ja uutta luovasti yhtä aikaa. Nautintojen tavoittelu menettää merkityksensä,” kirjoittaa Antti Pietiäinen kirjassaan Tunne, antitunne, perimä. Johdatus tunteiden dynamiikkaan.

Vuoden ajan olen kuunnellut tunteitani, peilannut niitä Pietiäisen ajatuksiin ja evankeliumien Jeesukseen. Ensimmäisenä vastaan minulla tuli - kuten useimmiten muillakin tunteittensa kuuntelijoilla - pelko ja viimeisenä tunne, jolla on neljä nimeä: totuus, onni, rauha ja vapaus.

Olen kirjannut tunteiden kuuntelua kolumneihini. Syksyllä alamme käydä niitä läpi Kaarinamessuissa kerran kuussa.

Jeesus ei kehota meitä olemaan kilttejä, vaan lapsenkaltaisia: "Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! "

Kolumni Kaarina-lehteen 8.8.