Tulen töistä kotiin. Minulla on ollut kaksi palaveria ja olen päivittänyt nettisivuja ja tehnyt asioita joita kuuluu tehdä. Muistanut hakea avioliiton esteiden tutkimispaperin postilokerostani huomista varten mutta en vihkiraamattua kaapista. Soittanut koululle, jonka päivänavausta en ollut muistanut merkitä kalenteriini ja sopinut ensi viikon päivänavauksesta unohdetun tilalle. Vastannut joihinkin sähköposteihin. Kieltäytynyt Hesarin loistavasta tarjouksesta. Kuunnellut kuulumisia.
Minulla on jääkaapissa tiistain ehtoollista varten ostamaani viiniä. Kaadan itselleni lasillisen. Laitan perunoita mikroaaltouuniin ja leipää paahtimeen. Avaan sillipurkin. Sytytän vaaleanpunaisen kukanmuotoisen kynttilän, jonka sain tuttavalta isän muistelemista varten. Kuorin perunat, voitelen leivät tuorejuustolla. Nostelen silliä haarukalla lautaselle. Syön ja juon ja muistelen isää.
Piirongin päällä on isästä levollinen, myhäilevä kuva virka-asussa. Vasemmalla puolella on hänen isänsä veistämä luotsiveistos, jykevä mies sydvestissään ruorin takana. Oikealla puolella seinäkello, jonka isän vanhemmat hankkivat isän syntymän aikoihin. Kellon toisella puolella tyhjä pitsiliina. Kaktukseni kuoli hiljattain sen päältä. Siinä voisi olla jotain äidistä. Päättäväisyys elää onnellisena? Mieleeni tulee valokuva jossa istun kahdeksanvuotiaana äidinisän sylissä. Piirongin olen saanut äidiltä.
Isältä halun kulkea omaa tietäni eikä vain haaveilla siitä.
Nostan lasin vanhemmilleni. En ole tullut kovin hyvin ymmärretyksi ja olen siitä onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti