Nautimme kahvilassa englantilaisen aamiaisen. Se on yhtä tuhti kuin eestiläinen. Kahvikin maistuu samalta kuin Neuvosto-Tartossa.
Paddingtonin metroasemalta meidät neuvotaan bussipysäkille, Circle-linja on remontissa. Happy to help.
Candemin torilta ostan nepalilaisen paidan ja rannerenkaan, joka muistuttaa virolaisilta maalaismarkkinoilta ostamaani puuhelminauhaa. Kohtaan niin monta avointa katsetta ja vilpitöntä hymyä että juhlatuuleni säilyy.
Katutungoksen keskeltä kurkistan sisään terveyskahvilaan. Takaseinän ikkunasta näkyy veden ylle kumartunut vaaleanvihreä puu. Haen seuralaiseni tänne syömään.
Olen ajatellut risteillä Thamesillä, mutta kahvilan oven suussa myydäänkin venematkoja kanavaa pitkin Paddingtoniin.
Olen jo risteillyt Nevalla, kanavan sulussa nousen ylös nyt ensimmäistä kertaa. Vene lipuu pitkän tunnelin läpi. Edessä häämöttää valoa. Muistan kerran mieltäneeni, että aviomieheni auttoi minut ulos äitini kohdusta.
Illalla meillä on tapaaminen afrikkalaisen ravintolan edessä Cityssä. Metron kuumuudessa ihmiset istuvat ja seisovat silmät puoliummessa.
Africa Centerin osoitetta jonka olen kopioinut matkaoppaasta ei ole olemassa. Lähdemme etsimään pubia josta on näköala Tower Bridgelle ja satamaan. Thamesin rannalla näemme kauniin modernin talon.
Pubin alakerrassa on liikaa melua pojille. Yläkerrasta saa jättipizzan, olutta ja valkoviiniä. Minä tarjoan. Ikkunasta näkyy ökyveneiden sisäsatama, sisällä on sinivalkoista posliinia seinällä.
Vaihdamme kuulumisia. Yksi ei ole onnistunut saamaan itseään täysiin kauppoihin, toiselle on tullut turistiolo kanavamatkan opastuksesta, yksi on ostanut kartan pyörittyään aikansa ympyrää. Siitä löydämme bussin Paddingtoniin. Maan pinnalla ihmiset ovat kauniimpia kuin sen alla, varsinkin jotkut intialaiset naiset ja mustat miehet.
Toiset jatkavat toiseen pubiin, minä olen juhlani juhlinut tältä päivältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti