Äiti sanoi tiistaina, ettei viitsi laittaa pääsiäisateriaa tänä vuonna. Keskiviikkona hän kysyi, kuinka pian saan selville, montako meiltä pääsee tulemaan sunnuntaina. Torstaina hän soitti onnistuneensa sopimaan suntion kanssa isän tuhkansirottelun pääsiäispäiväksi ja siirsi ateriaa aikaisemmaksi.
En mennyt auttamaan häntä ruuanlaitossa toisaalta siksi, ettei hän kuulemma tarvinnut apua ja toisaalta siksi, että sanoin pitäväni rukoushetken sirottelun yhteydessä. Meninkin jumalanpalvelukseen keskittymään.
Olin taas pettynyt, kun en kuullut synnistä muuta kuin käsitteen. Aurinkomme sentään ylösnousi. Kävin kahvilassa kahvilla.
Samassa kun tapasin äidin hautausmaalla, iso mies tuli tarjoamaan meille Jehovan todistajien lehtiä. Luterilaisella hautausmaalla! sanoin hänelle. Missäs sitten, hän kysyi. Aidan takana, sanoin, ja hän jatkoi tarjoamistaan. Sanoin että luemme luterilaisia lehtiä. Äitikin sanoi ei kiitos. Toivotin hyvää pääsiäistä ja lähdin viemään kassiani äidin autoon. Mies toivotti hyvää jatkoa.
Suntiolla ei ollut antaa minulle sirottelurukousta, enkä minä osannut kuvitella lukevani hautarukouksia kivikon vieressä.
Odottelimme muita. Iso mies näkyi tarjoavan turhaan lehteä toiselle, joka seisoi hiljaa haudalla. Kävin esittäytymässä luterilaiseksi papiksi. Sanoin olevani tosissani siinä, ettei hänen pitäisi olla siellä, vaan portin takana. Hän lupasi kunnioittaa mielipidettäni. Vaikka ihmiset tarvitsivat lohdutusta juuri täällä. Ja hän alkoi lohduttaa minua. Hyvästelin hänet taas.
Ennen sirottelua luin, kuinka tomu palaa maahan, josta se on tullut ja henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut. Sanoin, että isä oli käynyt pimeässä tunnelissa ja nähnyt valon sen päässä nuorena, eikä olisi halunnut palata takaisin elämään. Hän tiesi että asiat olisivat voineet olla paremmin ja oli valmis lähtemään täältä pois. Nyt isä oli päässyt pois ja hänen tuhkansa pääsi luontoon, joka oli hänelle tärkeä. Luin kelttiläisen rukouksen: Nousen tänään ylös voimalla taivaan, auringonvalon, kuun hohteen, tulen loisteen, salaman nopeuden, tuulen kerkeyden, meren syvyyden, maan vakauden, kallion lujuuden. Luin myös Kirkkokäsikirjasta pääsiäisrukouksen ja kiitin isän elämästä ja siitä että hän oli antanut meille elämän ja kaikesta hyvästä ja pahasta mitä olimme häneltä saaneet.
Veljeni sirotteli tuhkan kivikkoon ja siskoni kasteli sen niin että se valui kiviltä koloihin.
Mursin aterialla itseäni ympäröivän hiljaisuuden kyselemällä eri ihmisten kuulumisia. Tulin kutsutuksi langon synttäreille Rokkibaariin. Suunnittelimme serkkubileitä juhannukseksi.
2 kommenttia:
Kiva kun kirjoittelet taas henkilökohtaisempiakin...
Niinpä. Tuota jäin miettimään, etten tunnistanut itsessäni heti sitä että minua tökki itse asiassa se että joku ylipäätään tyrkytti puuttumista muitten asioihin juuri hautausmaalla eikä niinkään se että Jehovan todistaja oli luterilaisella hautausmaalla. Haudataanhan sinne muitakin. Miellän hautausmaan hiljentymispaikaksi, mutten osannut tai ehtinyt sanoa sitä.
Lähetä kommentti