Mielikuvamatka tunteiden taloon

Paratiisipolku-paketista, toim. Merja Auer ja Suvielise Nurmi, PTK 2012

Otetaan mukava asento ja laitetaan vaikka silmät kiinni. Ohjaaja kertoo pieniä
taukoja pitäen:

Mistä voi tietää, mikä on hyvää ja mikä pahaa? Toisinaan tunteet kertovat,
mikä juuri minulle on hyvää tai pahaa. Siksi niitä on hyvä oppia kuuntelemaan.
Lähdetään katsomaan, millaisia tunteita sisällämme asuu. Voiko itsensä sisään
nähdä? Näkyy vain vaatteita. Niitten alla näkyy iho. Röntgenkuvasta voi nähdä
luita ja lihaksia, keuhkoja ja vatsalaukun. Mutta siellä on muutakin. Tunteita
ja ajatuksia ei voi nähdä, mutta ne tuntee. Niitä voi katsella mielikuvituksen
avulla.

Kuvitellaan, että meidän jokaisen sisällä on talo. Talossa asuu erilaisia tunteita,
kivoja ja kurjia. Välillä ne ovat hiljaa ja piilossa jossain huoneessa tai komerossa,
välillä ne tulevat näkyviin.

Ensimmäisenä meitä vastaan tulee Pelko. Jokainen on joskus pelännyt jotakin.
Esimerkiksi rekka-autoja – tai saasteita. Pelko estää minua menemästä
suojatielle, jos iso auto lähestyy. Se ohjaa suosimaan puhdasta ruokaa,
kestäviä tavaroita ja saasteetonta liikkumista. On viisasta pelätä hitaasti
jarruttavia rekka-autoja tai elämälle vahingollisia aineita. Saatan pelätä myös,
mitä muut ajattelevat, jos näytän rehellisesti mitä tunnen ja ajattelen. Pelkään,
että menetän kaverin, jos sanon, että hän tuhlaa mielestäni liikaa luonnonvaroja.
Pelko on kaverini, joka auttaa näkemään, mitä ei kannata tehdä.

Toisessa huoneessa asuu kaverini Viha. Jos joku kiusaa minua ja sanoo minulle
pahasti, suutun ja Viha tulee esiin. Siitä tiedän, mitä minulle saa tehdä ja mitä
ei. Voin suuttua myös toisen ihmisen tai luonnon puolesta. Vihaa ei pidä purkaa
satuttamiseen tai toisten loukkaamiseen. Silloin se ei täytä tehtäväänsä. Oikea
suuttumus antaa voimaa tilanteen korjaamiseen, epäoikeudenmukaisuuden
poistamiseen ja maailman tekemiseen paremmaksi.

Kun sanon toiselle ikävästi, tai vaikka vain sen, mitä ajattelen, hänkin voi suuttua
ja tuntea minua kohtaan vihaa. Silloin sisälläni astuu esiin kaveri, jonka nimi on
Syyllisyys. Se kertoo, että olen tehnyt jotain, joka on jollekin toiselle tai vaikkapa
luonnolle pahaa.

Neljäs tyyppi, jota sisäisestä tunteiden talostani en niin mielelläni
muille esittele, on nimeltään Häpeä. Kun joku haukkuu minua, voin ajatella,
etten kelpaa kenenkään kaveriksi. Haluaisin mennä vain piiloon. Syyllisyyttä
tunnen siitä, mitä olen tehnyt, mutta häpeää siitä, minkälainen olen. Yleensä
Häpeä saa pysyä huoneessaan, mutta yhden hyvän asian se osaa minulle
kertoa: etten voi loppuun asti luottaa vain omaan itseeni. Saan tarvita toisia ja
taivaallisen Isän ohjausta.

Jeesuskin suuttui monta kertaa, kun ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä olisi
ollut hyvä tehdä. Hän oli vihainen fariseuksille, jotka komensivat liikaa ja
pitivät itseään muita parempina. Mutta hän suuttui myös ystävilleen, jotka
halusivat hänen toimivan heidän mielensä mukaan. Jeesus opetti pyytämään
ja antamaan anteeksi. Ikävilläkin tunteilla on tehtävänsä, ja ne auttavat meidät
anteeksiantamiseen, toistemme rakastamiseen ja iloon. On tärkeää, mitä
teemme, mutta vielä tärkeämpää, mitä Jumala tekee. Välillä voi vain katsoa, mitä
hyvää ympärillämme tapahtuu kuin itsestään. Silloin ilo tulee omia aikojaan.

Kesto: 15 min. Sovella tarinaa ikäryhmän mukaan. Purku Tunneruudukon
avulla.

TUNNERUUDUKKO

Maahan piirretään jättisuuri ympyrä, joka jaetaan neljään niin isoon lohkoon,
että kaikki mahtuvat yhden lohkon sisään. Ympyrän lohkot ovat pelko, viha,
syyllisyys ja häpeä. Ympyrän viereen piirretään riviin kolme laatikkoa. Ne ovat
anteeksianto, rakkaus ja onni.

Siirrytään järjen alueelta tunteisiin. Ryhmä menee ensin pelko-lohkoon. Ilmein,
asennoin, elein ja äänin ilmennetään pelkoa. Hetken päästä siirrytään vihalohkoon
ja ollaan vihaisia. Syyllisyys-lohkossa muistellaan, millaista on ollut
kokea syyllisyyttä ja näytetään, miltä se tuntuu. Sitten siirrytään häpeä-lohkoon
ja näytetään, miten hävetään.

Kun nämä tunteet on näin käyty läpi, niistä luovutaan ja loikataan anteeksiantoruutuun.
Ilmennetään, miltä tuntuu, kun saa anteeksi ja haluaa antaa muillekin
anteeksi. Hypätään rakkaus-ruutuun ja näytetään, miltä tuntuu olla iloinen
siitä, että on olemassa ja että toiset ja koko maailma ovat olemassa. Lopuksi
mennään onni-ruutuun, ja ollaan vain tyytyväisiä sitä, mitä ollaan.

Ei kommentteja: