Mielikuvamatkat tunteisiin

Tässä ovat alkuperäiset mielikuvamatkani, ensimmäinen yläkoululaisille ja toinen alakoululaisille:

Mielikuvamatka tunteisiin isommille

Otetaan mukava asento ja laitetaan vaikka silmät kiinni. Ohjaaja kertoo pieniä taukoja pitäen:

Tunteet vaihtelevat. Järkevä ihminen ei halua niitä siksi kuunnella. Muut asiat painavat hänen päätöksenteossaan enemmän.

Tunteilla on meille kuitenkin tärkeää kerrottavaa. Niitten avulla saamme selville, mikä on juuri minulle hyvää ja mikä pahaa. Lähdetään siksi tutustumismatkalle mielemme maisemaan. Jätetään järki hetkeksi sivuun. Lähdetään kuulostelemaan, millaisia tunteita olemme joskus tavanneet.

Ensimmäisenä meitä vastaan tulee pelko. Olen tilanteessa, jossa olen toiminut sen mukaan, kuin olen itse nähnyt hyväksi. Nyt pelkään, mitä muut ajattelevat siitä. Jätetäänkö minut yksin? Kelpaanko enää muiden seuraan? Rakastaako minua kukaan? Satutinko muita, kun toteutin omat ajatukseni? Kuolenko?

Pelko voi olla ystävämme. Kun uskallamme pelätä, emme välttämättä lamaannu arkoina piiloon. Pelko ohjaa meitä niin, ettemme liioin tee tyhmänrohkeita temppuja.

Pelon jälkeen tapaamme vihan. Vihaa tarvitsemme kuunnellaksemme itseämme ja elääksemme itsenäisinä ihmisiä. Viha auttaa meitä tekemään eron itsemme ja muiden ihmisten välille hylätyksi tulemisen pelosta huolimatta. Vihan voimalla pystymme sanomaan ”ei” asioille ja ihmisille, jotka koettavat määrätä meitä. Vihaa kuuntelemalla opimme tietämään, mitä tahdomme ja mitä emme. Silloin emme vain kiltisti alistu muiden tahtoon tai katkeroidu.

Kun tiedämme, mitä tahdomme, pystymme tuntemaan myös syyllisyyttä. Kannamme vastuun siitä, mitä olemme tehneet, emmekä syyttele muita. Emme liioin turhaan syyllisty sellaisista asioista, jotka eivät oikeasti ole meidän syytämme.

Syyllisyyttä tunnemme teoistamme, häpeää siitä mitä olemme. Hävetessämme haluamme mennä piiloon, ettei se, mitä olemme, näkyisi muille. Häpeä on tunteista kipein. Sitä voi paeta siihen että tekee mitä vain häpeämättä ollenkaan tai siihen että pitää itseään viattomana enkelinä.

Olemme kohdanneet neljä tunnetta: pelon, vihan, syyllisyyden ja häpeän. Niitten avulla olemme koettaneet pitää itseämme kasassa. Nyt meille sanotaan, ettei meidän tarvitsekaan pitää itseämme kasassa. Meidän ei tarvitse huolehtia itsestämme. Päinvastoin, saamme luopua itsestämme ja itsemme ajattelemisesta. Meille annetaan tunnustamamme pelko, viha, syyllisyys ja häpeä anteeksi. Meidän ei enää tarvitse paeta mitään eikä takertua keneenkään toisen ihmiseen. Saamme anteeksi kaiken, mikä esti meitä olemasta onnellisia.

Kohtaamme ilon siitä, että olemme olemassa ja että muutkin ihmiset ovat olemassa ja tämä maailma kaikkinensa on. Voimme rakastaa ja välittää itsestämme, toisistamme ja luonnosta ilman pakkoa ja odottamatta vastapalvelusta itsellemme. Voimme tuntea tunteemme, luopua vaatimasta asioita itsellemme ja vain olla. Emme ole silti välinpitämättömiä sen enempää itsemme kuin toistemmekaan suhteen.

Voimme silloin tällöin kokea onnen. Silloin olemme hetken kuin paratiisissa tai taivaassa. Olemme yhtä luonnon kanssa, itsemme kanssa, muitten ihmisten kanssa, Jumalan kanssa. Jumala sanoo nimekseen ”Minä olen”. Mitään ei tarvitse pitää salassa eikä näytellä olevansa muuta kuin on. Mitään ei tarvitse julistaa ehdottomana totuutena. Kaikki on hyvin juuri nyt.

Kesto: 15 min

Mielikuvamatka tunteisiin alakoululaisille

Mistä voi tietää, mikä on hyvää ja mikä pahaa? Tunteet kertovat meille, mikä on hyvää tai pahaa juuri minulle. Lähdetään siksi katsomaan, millaisia tunteita sisällämme asuukaan.

Voiko itsensä sisälle nähdä? Kokeillaan. Näkyy vain vaatteita. Niitten alla näkyy iho. Joskus lääkäri joutuu tekemään leikkauksen. Silloin näkee ihon allekin. Mitäs silloin näkyy?

Sisällämme on muutakin kuin luita ja lihaksia, keuhkoja ja vatsalaukkuja. Siellä on tunteita ja ajatuksia. Niitä ei voi nähdä, mutta ne tuntee.

Niitä voi katsella mielikuvituksen avulla. Kuvitellaan, että meidän jokaisen sisällä on talo. Talossa asuu erilaisia tunteita. Välillä ne ovat hiljaa ja piilossa jossain huoneessa tai komerossa, välillä ne tulevat näkyviin.

Ensimmäisenä meitä vastaan tulee tyyppi nimeltä pelko. Jokainen on joskus pelännyt jotakin. Minä pelkään esimerkiksi, mitä muut ajattelevat, jos näytän rehellisesti, mitä tunnen ja ajattelen. Jos sanon toiselle, että hän tuhlaa mielestäni luonnonvaroja liikaa, suuttuuko hän niin, ettei enää halua olla kaverini?

Pelko on kaverini, koska se varoittaa tuosta mahdollisuudesta.

Viha on toinen kaverini. Jos joku kiusaa minua ja sanoo minulle pahasti, suutun ja viha tulee esiin. Siitä tiedän, mitä minulle saa tehdä ja mitä ei. Voin suuttua myös toisen ihmisen tai luonnon puolesta ja tehdä vihan voimalla asioita paremmiksi.

Kun sanomme, mitä ajattelemme jollekin kaverille, hänkin voi suuttua ja tuntea meitä kohtaan vihaa. Silloin sisällämme tulee esiin kaveri nimeltä syyllisyys. Se kertoo, että olemme tehneet jotain, mikä jollekin toiselle on pahaa.

Neljäs tyyppi, joka sisällämme asuu, on nimeltään häpeä. Kun joku haukkuu minua, voin ajatella, etten kelpaa kenenkään kaveriksi. Haluan mennä vain piiloon. Syyllisyyttä tunnen siitä, mitä olen tehnyt; häpeää siitä, mitä olen. Häpeä kertoo minulle, etten voi loppuun asti luottaa itseeni.

Jeesus tuli vihaiseksi monta kertaa, kun ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä olisi ollut hyvä tehdä. Hän oli vihainen fariseuksille, jotka komensivat liikaa, mutta myös ystävilleen, jotka halusivat hänen toimivan heidän mielensä mukaan.

Jeesus opetti pyytämään ja antamaan anteeksi. On tärkeää, mitä me teemme, mutta vielä tärkeämpää, mitä Jumala tekee. Siksi on hyvä välillä olla vain hiljaa ja katsoa, mitä hyvää ympärillämme tapahtuu ihan kuin itsestään. Silloin ilo voi asettua meihin omia aikojaan.

Ilo saa meidät tekemään iloisia ja hyviä asioita melkein itsestään. Sille pitää vaan antaa tilaa.