Mieli musteni sunnuntaina kahden messun jälkeen. Oli pyhän kolminaisuuden päivä. Olin saarnannut ranskalaisilta viivoilta salatun Jumalan läsnäolosta kasteen, uskontunnustuksen ja ehtoollisen näkökulmasta; jokaisessa kolmessa kohdassa siitä kuinka Jumala on läsnä kaikessa luodussa, syyllisyydessämme ja elämänilossamme. Kello oli paljon, kun messut lopppuivat, vaikka veisasimme vain kolme virttä, joista kahta kahdessa kohtaa. Olin siis saarnannut kauan.
Kaunis puhe. Hyvä että puhuit siitä että Kristus oli läsnä kun maailmaa luotiin. Kirjoitat korkealentoisesti. Kadehdittavaa että puhut ilman paperia.
Minulle jää olo, etten silti saanut palautetta; epävarmuus siitä, kuuliko kukaan minun väittävän, että Kristus on läsnä syyllisyydessä.
Vielä tiistaina herään mieli mustana. Onnitteleeko minua kukaan, kun syntymäpäiväni on toista vuotta piilossa Facebookissa? Olenko onnistunut työntämään kaikki kaverini niin etäälle, että jään vaille huomiota?
Itse asiassa olen tehnyt sen tahallani. Itse asiassa en pidä onnitteluista enkä ihmisistä liian lähellä.
Äiti ja täti ovat käyneet edellisenä päivänä oma-aloitteisesti kylässä, kerrankin. Pojat ja yhden tyttö lähtisivät kanssani pyörä- ja nyyttäriretkelle Ruissaloon. Sekin, joka joutuu menemään päivystävälle hammaslääkärille ja perumaan tulonsa, tulee aamulla käymään.
Saaronniemen kärjessä ilo tulee täytenä, mutta tyynenä. Meri kahta puolta, hyvää ruokaa, tuulessa heiluvia ruohoja, leppoisaa keskustelua johon kaikki osallistuvat. Levollisia tulevaisuuden suunnitelmia joihin ei vieläkään juuri kuulu vakituinen palkkatyö.
Facebook ei onnittele ennen kuin puoli kahdeltatoista illalla. Yksi vanha ystävä muistaa aina syntymäpäiväni ja onnittelee, vaikka juuri häntä olen koettamalla koettanut pitää kauempana. Emme ole edes Facebookissa kavereita. Ilahdun hänen onnittelustaan ensimmäistä kertaa vuosikausiin.
Kaunis puhe. Hyvä että puhuit siitä että Kristus oli läsnä kun maailmaa luotiin. Kirjoitat korkealentoisesti. Kadehdittavaa että puhut ilman paperia.
Minulle jää olo, etten silti saanut palautetta; epävarmuus siitä, kuuliko kukaan minun väittävän, että Kristus on läsnä syyllisyydessä.
Vielä tiistaina herään mieli mustana. Onnitteleeko minua kukaan, kun syntymäpäiväni on toista vuotta piilossa Facebookissa? Olenko onnistunut työntämään kaikki kaverini niin etäälle, että jään vaille huomiota?
Itse asiassa olen tehnyt sen tahallani. Itse asiassa en pidä onnitteluista enkä ihmisistä liian lähellä.
Äiti ja täti ovat käyneet edellisenä päivänä oma-aloitteisesti kylässä, kerrankin. Pojat ja yhden tyttö lähtisivät kanssani pyörä- ja nyyttäriretkelle Ruissaloon. Sekin, joka joutuu menemään päivystävälle hammaslääkärille ja perumaan tulonsa, tulee aamulla käymään.
Saaronniemen kärjessä ilo tulee täytenä, mutta tyynenä. Meri kahta puolta, hyvää ruokaa, tuulessa heiluvia ruohoja, leppoisaa keskustelua johon kaikki osallistuvat. Levollisia tulevaisuuden suunnitelmia joihin ei vieläkään juuri kuulu vakituinen palkkatyö.
Facebook ei onnittele ennen kuin puoli kahdeltatoista illalla. Yksi vanha ystävä muistaa aina syntymäpäiväni ja onnittelee, vaikka juuri häntä olen koettamalla koettanut pitää kauempana. Emme ole edes Facebookissa kavereita. Ilahdun hänen onnittelustaan ensimmäistä kertaa vuosikausiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti