maanantai 2. tammikuuta 2012

Mudassa rypemisestä

Vertailimme ystäväni kanssa masennuksiamme. Kummallakin niihin liittyy hylkäämisen ja tarpeettomuuden tunne. Alamaissa ollessani tunnen etten kelpaa kenellekään enkä mihinkään.

Juliana Norwichlaisen huikeimmassa näyssä Herra katselee rakastavasti mutalammikkoon kaatunutta palvelijaansa. Palvelija ei pysty kääntämään päätään niin että näkisi tuon katseen.

Herra ei Julianan näyissä katso koskaan tuomitsevasti. Tuomio nousee aina ihmisestä itsestään.

4 kommenttia:

Saima kirjoitti...

Mullakin tarpeettomuuden tunne on yksi keskeisin juttu. Eikä tunnu olevan sidoksissa minkään kanssa, esim onko töissä vai työttömänä. Se vain on, niin kuin tatuointi, jota ei voi pyyhkiä pois. Sen sijaan hylkäämisen tunne ei tunnu enää keskeiseltä, vaikka joskus olen senkin tunnistanut. Enää on vain huonommuus, epäonnistuminen, tarpeettomuus (ehkä tässä järjestyksessä).

Tulisipa sellainen vuosi että kaikki tarpeettomatkin olisivat yhtäkkiä tarpeellisia!

Merja Auer kirjoitti...

Hei, tässä mielenkiintoinen juttu häpeästä (kirkossa): http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/häpeän-monet-kasvot/726822

Saima kirjoitti...

Mulla oli lainassa tuo artikkelinkin pohjalla oleva Kettusen kirja, vaikken saanutkaan sitä oikein luettua keskittymisongelmieni takia. Mutta uskon, että asia on juuri niin, että häpeä on oikeastaan nykyihmiselle keskeisempi ongelma kuin syyllisyys, koska häpeä liittyy olemukseen ei niinkään tekoihin ja sen synty on varhainen. Se liittyy huonoon itsetuntoon, tarpeettomuuden tunteeseen, hylkäämiseen - aivan kaikkiin näihin keskeisiin ongelmiin.

Ei sen puoleen, tieto siitä ei vielä kauheasti auta.

Merja Auer kirjoitti...

Entä saatko palautettua mieleesi tuollaisia tilanteita, joissa joku olisi ollut lähellä hävetessäsi ja välittänyt hyväksyntää kaikesta huolimatta?