keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Elämä on taistelua

Elämään ja sen myötä kristinuskoon on ikään kuin sisäänrakennettu riita ja ristiriita.

Ikään kuin seisoisimme ympyrän kehällä ja katselisimme keskellä olevaa Jumalaa ja Jumalan kuvaa ihmistä tai mitä tahansa, mistä tulee puhe. Kukin meistä näkee kohteen hiukan eri tavoin. Kahden katsojan on yksinkertaisesti mahdotonta nähdä kohde täsmälleen samoin, koska he näkevät sen eri kulmasta.

Suhtautumistapoja toisen kummallisiin käsityksiin on karkeasti ottaen kolmenlaisia.

Voi vaieten alistua niin kuin minä olen tehnyt isäni edessä ja pitkään äitinikin edessä. Toinen on ollut niin vahva ja pelottavakin, että olen laskeskellut pääseväni helpommalla olemalla hiljaa omista käsityksistäni. Tätä tapaa minulle suositteli aikanaan myös työnantajani, kun aloin huomata olevani naispappeudesta sen kanssa eri mieltä.

Voi myös alkaa pitää puoliaan ja siis riidellä. Kokeilin tätä monta vuotta, enkä osaa oikein lopettaa vieläkään. Kun joku kertoo itsestään ja ongelmistaan, mieleeni nousee vaihtoehtoisia näkökulmia ja mieleni tekee kertoa ne vaikka arvaan loukkaavani minulle uskoutunutta ihmistä. Toisinaan mietin, etteivät ne ehkä ole aivan väärässä, joiden mielestä tällaisen ihmisen ei pitäisi toimia pappina.

Voi lähteä pois. Muutin kotoa heti kirjoitusten jälkeen. Jätin piirit joissa vastustetaan naispappeutta miestäni myöten. Viihdyin pätkätöissä, kun sain vaihtaa seurakuntaa yhtenään.

Jeesuksenkin kerrotaan välillä vaienneen syyttäjiensä edessä, välillä riidelleen vähän kaikkien kanssa ja jatkuvasti vaihtaneen maisemaa.

Sitten on joitain kertomuksia toisenlaisista hetkistä. Kirkastusvuoren rauha johon Pietarin olisi tehnyt mieli jäädä mutta josta Jeesus palaa keskelle turhauttavaa kiistaa. Keskustelu Sykarin kaivolla, Jeesus ja samarialainen nainen puhumassa toistensa ohi ikäviä totuuksia ilman että mielipahaa näyttäisi syntyvän. Kristillisen seurakunnan synty sen jälkeen kun kaikki inhimilliset toiveet Jumalan valtakunnan tulosta näyttivät rauenneen tyhjiin Jeesuksen kuollessa.

Hetkiä jolloin erimielisyydet eivät nouse raja-aidoiksi vaan lämpö käärii kaiken sisäänsä ja riidat sulavat sovuksi.

6 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Yllättävän paljon siellä Isossa Kirjassa annetaan ohjeita myös siitä, miten toisten ihmisten ja erilasuuden kanssa pärjää. Meidät on kutsuttu rauhan rakentajiksi ja muistaakseni siellä kehotetaan etsimään toisista ennemmin niitä hyviä puolia kuin vikoja, joten ehkä se vaiti pysyminen ei aina ole se huonoin vaihtoehto - puhumattakan siitä, jos pystyisi asettuman hetkeksi siinä kehällä toisen asemaan, eli katsomaan asiaa hänen näkökulmastaan.

Merja Auer kirjoitti...

Niin, elämä on taistelua itsensä kanssa, ja itseään on vaikea hylätä.

Merja Auer kirjoitti...

Niin joo, tuo kolmijako on jostain Raimo Mäkelän vanhasta haastattelusta jossa hän puhuu "tunnevammaiseen" suhtautumisesta. Meitä on tällaisiakin jotka emme vain oikein osaa asettua toisen asemaan, vaikka tahtoisimmekin. Siksi kuvaamani hyvät hetket jotka tulevat yrittämättä tuntuvat taivaallisilta.

Kirsti kirjoitti...

Miten olisi sellainen neljäs tapa, jossa vaihdetaan ajatuksia siitä, että mitä kukakin siellä keskellä näkee? Ei siis tarvitse vaieta, ei riidellä, eikä lähteä pois, vaan todeta että jassoo, ai se näkee asian tuolla tavalla. Ja Millanin kanssa samaa mieltä siinä, että hiljaa oleminenkin on joskus ihan relevantti vaihtoehto.

Merja Auer kirjoitti...

Niin niin, luulin kuvaavani tuollaista postauksen lopussa. Minusta myös poislähteminen ja riitely ovat joskus paikallaan, eikä mikään näistä neljästä toimi aina ja joka paikassa.

Merja Auer kirjoitti...

Siis minun elämänkokemuksieni mukaan nuo kolme ensimmäistä tilannetta ovat enemmän normaaleja kuin tuo neljäs. Toivottavasti kaikilla ei ole samanlaista, mutta joudun suunnistamaan omien kokemusteni varassa, kun toisten sanomisten mukaan kulkemisesta ei tullut kuin sotkua.