Kun puu eilen irtaantui silmissäni naapuristaan, näin tuon muotopuolen vaahteran hetken irrallaan muista puista ja minussa sykähti ilo. Kun se taas näytti olevan yhteydessä muihin, lysähdin hiukan. Palasin takaisin ja laskin askeleeni: kymmenen askelen verran puu seisoi riemastuttavasti yksinään, sitten se oli taas osa puustoa.
Viikko sitten kävelin Varisssuolta Littoisiin. Olin menossa päiväkerhon kevätjuhlaan eikä Littoisten bussi ollut poiminut minua mukaan väärältä pysäkiltä. Olin miettinyt puhetta turhaan koko päivän. Mietin sitä kävellessänikin.
Ohitin pikkutytön ja mäyräkoiran, kehuin koiraa eikä tyttö vastannut. Ohitin äidin ja kaksi juhlamekkoista tyttöä, joista isompi oli juuri kertomassa, ettei haluaisi esiintyä. Hymyilin äidille, en uskaltanut enää sanoa mitään.
Pelkään ihmisiä, varsinkin lapsia. Jokainen kohtaaminen on minulle riski ymmärtää väärin ja hylätä, sekä tulla väärinymmärretyksi ja hylätyksi.
Yhteys syntyy yhteisistä, tunnistettavista haavoista, joskus. Joskus sorkin toisen haavoja taitamattomasti ja joudun jättämään hänet Herran huomaan.
Juhlan jälkeen olin tyytyväinen puheeseeni ihmisenä olemisen hankaluudesta, vaikka huomasinkin unohtaneeni papinkauluksen paidastani.
--
Lisäys 16.40
Kuudelta tulee kirjapiiri keskustelemaan Kirstin ja mun kanssa Kirstin kirjasta Pappia kyydissä, siitä tämä angsti. Kun joku tunne tulee päälle, se peittoaa kaikki muut tuntemukset alleen, ja väittää, että aina on niin kuin nyt tuntee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti