maanantai 26. marraskuuta 2012

Syyllisyysmessu 25.11.2012

                                                         Kuva: Pinja Lappi: Ulkopuolinen


Nyt se on sitten ohi, aikuisten nukketeatteri Vain toivo jää ja syyllisyysmessu sen perään, syksyni ja Kaarinamessujen kohokohta.

Antti-Juhanin esitys oli hieno. Suosittelen seurakunnille! Kaarinasta on tulossa katsojia Turkuun, jos sitä siellä joskus esitetään, sillä näytelmä tekee mieli nähdä uudestaan.

Messussa oli mukana nuorisopappimme Laura, jolle annoin enemmän vastuuta kuin muille kollegoille aiemmin. Minun selityksiäni oli siis vähemmän, mikä taisi olla hyvä.

Messun runko oli vanha tuttu:

Alkumusiikki

Alkuvirsi 289 Vain sinä tunnet minut

Johdanto - Laura

Laulu 77 Kuulkaa väsyneet maan

Evankeliumit ja saarna - Merja

- kolme Anja Porion runoa - Raija Pöyhönen

- välimusiikkia  runojen jälkeen

Johdatus rippiin - M

Synnintunnustus = virsi 288 Silmäisi eteen

Synninpäästö - M

Kiitoslaulu 37 Eilinen jääköön taa

Uskontunnustus - L

Johdatus rukous- ja ehtoollisosaan - L

Kolehtilaulu 58 Sun ristis luo johtaa tänään askeleeni

Ehtoollisrukous - M

Jumalan Karitsa

Ehtoollinen + esitettyjä lauluja

Kiitosrukous - M

Virsi 501 Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää

Esirukous - L

Herran siunaus - L

Loppulaulu 9 Anna mun etsiä

Loppumusiikki



Olimme Lauran kanssa käyneet jututtamassa sotaveteraaneja ja heidän kavereitaan aamukahvilla syyllisyydestä. Mieliin oli siellä tullut globaali syyllisyys luonnon riistokäytöstä ja köyhien maiden hädästä sekä arkiset liikenne- ym. rikkomukset. Näistä saimme aiheet kahdelle rukousalttarille. Nuorten ihmissuhdekurssilaiset eli kolmannen vuoden isoset eli nuiskut olivat tehneet leirillään synninpäästötauluja näille alttareille. Linda ja Heidi olivat alttareilla keräämässä rukouksia lapuille esirukousta varten.

--


Tarkoitukseni oli ollut koota pari tärkeää asiaa lapulle saarnaa varten. Tekemättä jäi, koska saarnan keskelle tarkoitetut runot olivat virastolla lauantai-iltana, kun ryhdyin toimeen. Sunnuntaina en sitten enää osannut vetäytyä pääni sisään. Kannoin tuoleja kirkolla ja ostin ja tarjoilin banaaneja, koska näytelmässä tarvittiin seitsemän banaaninkuorta.

Mutta kävin saarnassani läpi noita kohtia, joissa Jeesus syyllistyy johonkin muiden silmissä ja joista kirjoitin lyhyesti Kaarina-lehteen, katso edellinen postaus. Mainitsin, ettei hänellekään näyttänyt aina olevan itsestään selvää, miten toimia. Kiusasivathan häntäkin erämaassa ajatus omasta mukavuudesta ennen muuta, houkutus vallasta ja kansansuosiosta sekä toisen tahtoon alistumisesta. Mutta hiljaisuudessa hän löysi oman tiensä, Jumalan tahdon omassa elämässään. Sen noudattaminen merkitsi syyllisyyttä niiden silmissä, jotka näkivät Jumalan toisin, ja äidin ja sisarusten silmissä, jotka toivoivat käyttäytymistä ihmisiksi, ja opetuslasten, jotka kavahtivat kärsimystä.

Jeesus kesti ja kantoi tuon syyllisyytensä, vaikka se merkitsi yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Risti on äärimmäinen kuva ulkopuolisuudesta. Ihmiselle, jonka ei katsottu kelpaavan muitten joukkoon, langetettiin kuolemantuomio. Ristille ei naulattu kaupungissa, yhteisön keskellä, vaan kaupunginmuurien ulkopuolella. 

- runot ja musiikkia -

Syyllisyys kuuluu ihmisen osaan, itsenäistymiseen. Olemme syyllisiä muitten silmissä. Eeva ja Aatami näkivät, että puusta oli hyvä syödä ja toimivat sen mukaan. Vasta muistaessaan auktoriteetin antaman kiellon he tunsivat syyllisyyttä.

Tervettä syyllisyyttä pystyy kokemaan vain, jos on suostunut erillisyyteen vanhemmistaan, uskaltanut olla eri mieltä heidän kanssaan uhma- ja murrosiässä, itsenäistynyt ja valmis kantamaan vastuun itsestään ja teoistaan.

Syyllisyyttä voi väistää kahteen suuntaan. Voi kokea olevansa syytön syntipukki, muitten ihmisten ja olosuhteiden uhri, aina kiltti ja oikeassa itse, vain toiset ovat syyllisiä. "En minä ole tuhma, minä olen kiltti", vakuutti hoitolapseni parivuotiaana rikottuaan toisten legorakennelmat.

Tai voi kerätä itselleen kaiken mahdollisen syyllisyyden, syyllistyä turhastakin. Kun joku moittii jotakuta toista, mieleen tulee tilanne, jossa itsekin on syyllistynyt vastaavaan asiaan. "Ei minusta ole mihinkään, teen kaiken väärin."


Jeesus kantoi meidän syyllisyytemme. Tämän voi ymmärtää autuaana vaihtokauppana. Jumala katsoo meitä kuin rakastettua poikaansa ja poikaansa ristillä kuin meitä syyllisiä, rakkauteen niin kykenemättömiä, ettemme ansaitse elääkään.

Jeesuksen voi nähdä myös esikuvana. Mekin voimme kuunnella hiljaisuudessa Jumalan ääntä sisimmässämme, toimia sen mukaan ja kantaa vastuun siitä, että niin tehdessämme väistämättä pahoitamme jonkun toisen mielen.

Tunnustamme kohta Jumalalle syyllisyytemme virren sanoin. Pyytäkäämme myös viisautta erottaa tarpeellinen ja turha syyllisyydentunne toisistaan. Jumala armahtaa ja antaa anteeksi. Silti jäljelle voi jäädä asioita, jotka pitää selvitellä ihmisten kanssa. Sovittaa, kantaa vastuu tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

--

Kirkkokahveilla Antti-Juhani kertoi, miten näytelmä syntyi, ja paljasti, mitä siinä tapahtui. Muut kertoivat, miten olivat kohtauksia tulkinneet ja mistä ahdistuneet.

Jälkeenpäin tajusin, että olisin halunnut sanoa, ettei ahdistusta tarvitse pelätä, vaan kuunnella ja tutkia.

--

Kotona onnittelen itseäni. Mistä, kysyn. Siitä, etten luovuta, vaikka väkeä oli paikalla vähemmän kuin odotin. Yksikin on tärkeä, ja aiheet ovat olleet vaikeita. Asenteet muuttuvat hitaasti, monen tekijän yhteisvaikutuksesta.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yritän lähettää. En ole nähnyt tällaista nukkea ennen: yksinkertainen ja vaikuttava. Pimeys on tehokas lavaste; toi mieleen vkon toisen teeman, köyhyyden. En oikein ymmärtänyt loistevalojen käyttöä, mutta iloa ne toivat, poikakin kai nauroi.Näytelmä toi puhetta painottavaan luterilaisuuteen eteläistä mystiikkaa ja väriä. Olihan siellä väkeä monet palvelukset huomioon ottaen.

Merja Auer kirjoitti...

Kiitos kommentista! Koetan saada nuken kuvan liitettyä johonkin kohtaan, se oli hellyyttävä.Palaan tuohon väkimäärään seuraavssa kirjotuksessani.