Olen ollut kuukauden bloggaamatta ja pari viikkoa kirjoittamatta päiväkirjaankaan. Olen kirjoitellut sähköposteja eri ihmisille ja tavannutkin heitä.

Työntekijäkokouksessa joulukuun puolivälissä julistin että minulla on työkavereihini ihana viha-rakkaussuhde, kun esittelin heille työalaani viestintää, josta varmaan olen puhunut lähes jokaisessa työntekijäkokouksessa seitsemän vuoden ajan. Mutta seitsemännen vuoden kriisini alkaa olla ohi, alan sietää harmaata arkea. Lumisten puitten kauneus tekee sen nyt erityisen helpoksi.

Tänään julistin pappien saarnaseminaarissa oppineeni olemaan odottamatta ihmisiltä mitään ja yllättyväni nykyään iloisesti aiempien pettymysten sijasta.

Julistin ja julistin... Kärjistin. Kokosin ajatuksia sanoiksi, vaikkeivät ne oikeasti ole noin selkeitä.