Vanha tuttu ja melkein tuttu tervehtivät Intohimoni kommenteissa, kiva. Kommentit ovat aina tervetulleita, varsinkin jos on valmis siihen että repostelen niitä näin kaikkien nähden. Jos ei ole, niin sähköpostiosoitteeni löytyy profiililinkistä.
Kirsti kommentoi livenä: Jumala-suhteestani saa samaisen kirjoituksen perusteella lattean ja psykologisoidun kuvan. Kun en saa haluamanilaista rakkautta ihmisiltä, projisoin sen Jumalaan. Ja se etten pysty rakastamaan miestä ilman Jumalaa kuulostaa todella vitsiltä.
Kokemus sinänsä ei ole lattea eikä naurettava, sanoin, sen sanoittaminen ymmärrettävästi on vaan vaikeaa.
Siis että Jumala on kaikkialla ja on rakkaus, kaiken rakkauden takana. Kun minä rakastan, Jumala rakastaa minun kauttani, ja kun joku osoittaa minulle rakkautta, sekin tulee pohjimmiltaan Jumalalta. Siksi yksittäinen ihminen ei ole sillä lailla tärkeä että olisin kenestäkään riippuvainen. Siksi sanoin tosissani ja vilpittömästi etten voisi rakastaa miestäni ilman Jumalaa. Siksi se että minulle naurettiin sai minut tuntemaan, että olin väärässä joukossa. (Ja siksi puutkin lohduttavat minua.)
Kirsti sanoi, että tuo kuulosti vähän samalta kuin Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Niin minustakin.
4 kommenttia:
Lauseet ovat usein sellaisia, että ne voi tulkita useammallakin tavalla. Selvyyden vuoksi: Minusta se, ettet voisi rakastaa jotain ihmistä ilman Jumalaa ei kuulosta ollenkaan vitsiltä, mutta voin ymmärtää miksi se joistakin siltä kuulostaa.
Jumalakaipuun selittäminen inhimillisen rakkauden kaipuun projisoinniksi on psykologisointia ja sellaisena mielestäni latteaa, vaikka siis teen itsekin sitä jatkuvasti. Koen myös, että tuollainen ajatus on ristiriidassa sen kokemuksen kanssa, että rakastaa voi vain Jumalan avulla.
Niin, mikään selitys ei ole tyhjentävä, ja silti niitä on hauskaa miettiä.
Mieli tarttuu helposti yksittäisiin lauseisiin ja tulkitsee niitä enemmän omien kokemustensa valossa kuin niitä ympäröivien lauseiden yhteydessä. Meinaan että kirjoitinhan minä muutakin.
Mä olin jo kommentoimassa "intohomoni" päivitystäsi, mutta en sitten oikein kyennyt paneutumaan mitä haluaisin siitä sanoa. Ehkä spontaanein ajatus oli, että alussa mun oli jotenkin vaikea ymmärtää joitain ratkaisujasi (vaikka toisaalta ymmärsinkin), mutta koko ajan huomaan arvostavani rehellisyyttäsi/avointa ihmettelyäsi tai miksi sen sitten nimeääkin - enemmän ja enemmän.
Mäkin koin evankelisuudessa sen ilmiön, että usko ei tullut arjen ongelmiin asti, vaan sai tuntea olevansa erilainen ja huonompi omen ongelmiensa kanssa. Vaikka vaikea kyllä sanoa, oliko se osa omaa ongelmakenttää, ettei pystynyt ongelmistaan puhumaan. Mut mut se ehkä vieraannutti koko hengellisyydestä lopulta.
Sellaisia mm. tuli meleen.
Kiitos, Saima. Hengellisyyttä on niin monenlaista. Tuntemamme evankelisuus ikään kuin tarjosi ulkoapäin valmiin raamiin, johon piti sovitella itseään. On myös hengellisyyttä, joka lähtee sisältä päin ja tarjoaa vertailukohtia ja sanoja omille kokemuksille. Jobin kirjassa ystävät tarjoavat valmiita malleja, loppuratkaisussa Job vertaa itseään Jumalaan.
Lähetä kommentti