maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kirkastussunnuntai


»Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa.” Matt. 17: 5

Jeesuksella oli hyvä hetki Kirkastusvuorella. Hänellä oli hetken keskusteluseuraa, joka tuntui häntä ymmärtävän: Mooses ja profeetta Elia.

Pietari kaksine tovereineen oli mukana. Hän seurasi noiden kolmen yhteistä olemista sivusta, ja ilo tarttui häneenkin. Kunpa tämä jatkuisi aina! Hänpä rakentaisi majat noille kolmelle!

Mutta hän ei tiennyt, mitä sanoi. Tilanne muuttui. Tuli pilvi, joka verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni. Pietari kumppaneineen pelästyi ja heittäytyi maahan kasvoilleen.

Sitten siinä olikin enää vain Jeesus, ja matka hänen kanssaan jatkui. Eteenpäin, kohti uusia vaikeuksia, kohti luvattua parempaa.



Kaarina-lehteen 10.7.2013

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Missä likapyykki pestään?



Olen ollut nyt viisi viikkoa kesälomalla ja toivoakseni työstänyt viimein valmiiksi kokonaisuuden, jossa on tunteita käsitteleviä tekstejäni lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta. Nyt olen vaiheessa, jossa kerron tärkeille ihmisilleni, mitä olen heistä kirjoittanut. Useimmille jutut ovat tuttuja aiemmista lukukerroista. Nyt neuvottelen siitä, paljonko voin mistäkin tilanteesta kertoa.

Kun kerron tunteista, kerron väistämättä henkilökohtaisista asioista ja yhtä väistämättä myös muista kuin itsestäni – tai tarkemmin sanoen siitä, miten olen muita ihmisiä ja itseäni tulkinnut. Kerron siis asioista, jotka moni kokee yksityisiksi, ja niistä lukemisen tirkistelyksi. 


Ennen yksin hakemaani avioeroa riitelimme viisi vuotta. Likapyykin peseminen ei onnistunut kotona, eikä se onnistunut pariterapiassa. Riitelimme paljon myös naispappeudesta. Mielestäni aihe on yleisesti kiinnostava, ja rinnastettavissa muihinkin idealistisiin ajatusrakennelmiin.

 

Tapani väittää kaikkeen vastaan näyttää periytyvän kummastakin suvustani. Minusta on yleisesti mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi myös sukutarinoihin, niihin ei niin kauniisiinkin. Niissä on elämän maku, vaikka olisivat kipeitäkin. Ne auttavat usein oivaltamaan jotain omistakin käyttäytymismalleista ja tarvittaessa muuttamaan niitä


Kirjan merkeissä tapasin äitini. Istuimme vastakkain ja kävimme taas kerran läpi minun muistojani ja hänen kokemuksiaan niistä.

Seuraavana yönä näin unen. Siinä äiti ajoi autoa ja minä istuin kyydissä metsäisellä tiellä.   Kaarteessa jonka tunsin entuudestaan auto ajoi ojaan. Siitä lensi sohva niitylle. Äiti kömpi siihen nukkumaan ja toipumaan ojaanajosta. Minä menin tyytyväisenä nukkumaan autossa olevaan sänkyyn. Kohta matka jatkuu!


Kolumni Kaarina-lehteen 3.7.2013

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Uni

Kävin eilen äidin luona lukemassa hänen kansaan ne kohdat, joissa kerron hänestä kirjassa. Oli hyvät keskustelut taas, kuten öinen unenikin kertoo:

Äiti ajoi isoa autoa ja minä olin kyydissä metsäisellä tiellä. Kaarteessa jonka tunsin entuudestaan auto ajoi ojaan. Siitä lensi sohva niitylle. Äiti kömpi siihen nukkumaan ja toipumaan ojaanajosta. Minä menin tyytyväisenä nukkumaan autossa olevaan sänkyyn.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Nonni

Käsikirjoitus on vaiheessa, jossa alan kysellä ihmisiltä jotka siinä vilahtavat hetkistä kauemmin, haluavatko he yksittäisiin kohtiin poistoja, etäännytyksiä tai muita muutoksia.

Aikaa annan itselleni kesän loppuun. Jos epäilet mahdollisesti olevasi mukana, muttet jaksa odottaa, otanko yhteyttä vai en, kysele toki.



Merja Auer

Jeesus, Pietari ja minä

Ajatusleikki tunteiden samuudesta






Ihmisen pitää päästä päähenkilöksi, jotta tarina olisi uskottava (kristinuskon salaisuus on se, että jokainen ihminen tietää olevansa jeesus).

                                                                 Risto Ahti



Lukijalle

Tämän kirjan tarina ei etene mihinkään. Tässä pyöritään samojen tunteiden kanssa vuodesta ja vuosituhannesta toiseen.

Koodiavaimeksi lukemiseen annan Antti Pietiäisen kaavion seuraavalla sivulla. Kaavio perustuu tarinoihin, joita hän on kuullut ihmisiltä psykologisessa vyöhyketerapiassa. Olen lukenut Raamattua Pietiäisen kirja ”Tunne, antitunne, perimä. Johdatus tunteiden dynamiikkaan” toisessa kädessäni ja kerron nyt, miltä näytti.

Olen koettanut kertoa omista tunteistani vuosia kirjeissä, päiväkirjoissa, blogeissa, kolumneissa sekä taannoin kirjoittamassani romaanikäsikirjoituksessa Iloinen synnintunnustus, jota ei koskaan julkaistu. Kirsti Ellilä käytti sitä ehdotuksestani pohjana romaanilleen Pappia kyydissä. Romaanista tuli itsenäinen, fiktiivinen teos.

Tähän kirjaan poimin joitain kohtia noista vanhoista teksteistä. Kursivoidut kohdat ovat melko suoria sitaatteja ”autenttisista” teksteistä kuten päiväkirjasta, kirjeistä tai evankeliumeista.

Pahoittelen sitä, ettei minulla ole tahtoa nähdä asioita toisen ihmisen näkökulmasta ja että kirjoittaessani tunteistani joudun kirjoittamaan myös siitä, miten olen tulkinnut toisia ihmisiä. Pahoitteluni myös Jeesukselle ja opetuslapsille siitä että psykologisoin heitä  kovakouraisesti.

Kiitokset kaikille, jotka ovat tämän tekstin eri versioita ja palasia kanssani ihmetelleet ja kritisoineet – tai vain lukeneet.


Tunteiden karusellissa on yltäkylläisempää kuin mitä järki uskoisi!

Ruissalon pyörätiellä juhannuspäivän iltana 2013

Merja Auer 



Lisäys 27.6.:




TUNTEIDEN DYNAMIIKKAKAAVIO

Oheinen tunteiden dynamiikkakaavio kuvaa tunteiden prosessoinnin eri vaiheita.

Kun ensimmäinen raja on ylitetty, on kaksi mahdollisuut­ta: kohdata ja prosessoida perustunteet pelko, viha, syylli­syys ja häpeä (ylimmät ympyrät), jolloin niiden antitilan piilovalta lakkaa, tai kieltäytyä prosessoinnista tunteen lii­allisen pelottavuuden tai paljastavuuden takia ja siirtyä takaisin järjellä kontrolloituun antitunteeseen (nuoli alas, alimmat ympyrät).

Aina kun tunteen kohtaaminen onnistuu, ihminen siir­tyy seuraavaan yhä syvemmällä olevaan tunteeseen (nuoli oikealle, ylimmät ympyrät). Näin edetään onnellisessa ta­pauksessa toiselle rajalle asti. Ihminen voi tosin koska ta­hansa pysäyttää prosessin ja hypätä takaisin antitunneti­laan, joka on hänen sillä hetkellä toteuttamansa elämänta­pamalli (nuoli alas).

Perustunteiden prosessointi on kuin sipulin kuorimista. Se etenee kierros kierrokselta (nuolien kulkusuuntainen myö­täpäivään kulkeva ympyrä). Esimerkiksi järki-ihminen voi hypätä kohtaamaan syyllisyyttään (nuolet oikealle, ylimmät ympyrät), kieltää sen uudelleen (nuoli alas) ja palata järki-­ihmisen tilaan (nuolet vasemmalle, alimmat ympyrät).

Kun prosessointi on edennyt toiselle rajalla, seuraa uuden­laisia ongelmia. Syyllisyys ja varsinkin häpeä ovat usein niin vaikeita asioita nykykulttuurin järki-ihmiselle, että hän ei ky­kene ainakaan heti nöyrtymiseen ja anteeksiantoon. Järki-ih­minen luiskahtaa lähes aina totuuden pakenemisen ja itsen­sä kieltämisen tielle (toinen raja, nuoli oikealle alaviistoon).

Länsimainen kulttuuri, varsinkin angloamerikkalainen, elää järkisidonnaisessa tilassa, jossa vallitsee puhdasmuo­toinen antitunnekulttuuri (itsensä kieltäminen, kolme vii­meistä alinta ympyrää).

Itse asiassa järki-ihminen ei voi edes aavistaa, mitä tarkoittaisi tunteiden kohtaaminen ja sen seurauksena eläminen aidon tunnekulttuurin tilassa (itsen­sä tunteminen, kolme viimeistä ylintä ympyrää).




Antti Pietiäinen:
Tunne, antitunne, perimä. Johdatus tunteiden dynamiikkaan




Jeesus, Pietari ja minä

Sisältö:


Hyppy

Vältelty pelko

Läpi eletty pelko

Torjuttu viha

Ilmaistu viha

Väistetty syyllisyys

Kannettu syyllisyys

Salattu häpeä

Kestetty häpeä

Kielletty anteeksianto

Anteeksianto

Estetty rakkaus

Ilo ja rakkaus

Julistettu totuus

Totuus, rauha, onni ja vapaus

Kivoja kirjoja ja nettisivuja

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Idea

kirjaan löytyi tänään. Kirjan työnimi on Jeesus, Pietari ja minä. Kirja tunteista.

--

6.6.

Ei sittenkään, vaan:  Ajatusleikki tunteiden samuudesta.

(Alaotsikko siis.)

--

9.6.

Pääotsikko: Minä, Pietari ja Jeesus.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Menettämisen taito



Kävin kaupassa vasta iltakymmeneltä, mutta hikeä valuu silti otsalta kulmakarvoihin. Ylähuuli helmeilee. Vaatteet kostuvat.

Olin melkein viikon vuokramökillä merenrantakalliolla.  Ajattelin etukäteen kirjoittavani kirjaa siellä. Kirjoitin vähän parina päivänä, mutta sain työn sopivaan vaiheeseen, josta jatkaa toiste.

Kaarinamessut, joista olin niin innoissani, eivät jatku syksyllä, kun niissä kävi niin vähän ihmisiä vapaaehtoisesti. Mutta iloitsen yhä, että sain kokeilla tunnemessuja ja valmistella niitä hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Joka kesä minulla on ollut huikeat haaveet siitä, millaista rippikoulussa voisi olla. Aina petyn jossain määrin. Tänä keväänä sovimme isosten ja muitten ohjaajien kanssa leirin motoksi ”Lupa tuntea kaikki tunteet”. Se on paljon luvattu, mutta tiimimme vaikuttaa pätevältä.

Koetan harjoituksen vuoksi sallia itselleni pettymyksen tunteen. Muistan kirjoittamisen opettajani neuvon: Kun pelkää jotain tilannetta, on turha koettaa ajatella itseään rohkeammaksi kuin on. Sen sijaan kannattaa ajatella uusiksi ne, joita pelkää.

Kuumuuden otan vastaan ajattelematta. Se vain on ympärilläni. Kirjoittamisen hankaluus on ajoittaista. Muistan yhä myös ilon jonka ajatusten saaminen sanoiksi saa aikaan. Kaarinamessuista en olisi tiennytkään, mitä niitten kanssa syksyllä tekisin. Nyt vapautuu aikaa ja voimia johonkin muuhun.

Rippikoululaisten joukossa muutkin kuin minä taitavat jännittää ja sählätä. Toisen tunteita näyttää olevan paras ottaa vastaan olemalla hiljaa ja kuuntelemalla, auttamalla tarvittaessa tarinaa hiukan eteenpäin. Ajattelemalla siis toista ja hänen kertomustaan eikä itseään ja osaamattomuuttaan. Luopumalla hetkeksi omasta tavastaan hahmottaa maailma ja varsinkin menettämällä oma varmuus siitä, miten asioiden ehdottomasti kuuluisi olla.

Luopuessaan saa. Kun ei enää tiedä asioita varmasti, löytää uutta.

Kolumni Kaarina-lehteen 5.6.2013

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Lomatyöpäiväkirja

Loma alkoi viikko sitten. Lauantaina oli pihatalkoot ja sunnuntaina sain mielestäni tärkeimmät rästityöt tehtyä virastolla. Loppuja koetin lähetellä sähköpostilla muitten huoleksi sekalaisella menestyksellä.

Maanantaina lähdin lähiseudulle vuokraamalleni rantamökille. Palasin tänään. Kirjoitin parina päivänä, tai oikeammin kävin viime kesänä kokoamiani tunnetekstejä uudestaan läpi ja ryhmittelin ne uudestaan.

Nyt pitäisi paneutua talven aikana kertyneihin tunnemessumuistiinpanoihin ja katsoa, olisiko niille käyttöä.

Pitäisi?

Pitäisi siinä mielessä, että tiedän sen olevan seuraava askel.

Pitäisi pysähtyä maistelemaan ensimmäiseksi pelkoa. Antaa mieleen nousta hetkiä, jolloin olen pelännyt. Löytää sama tunne evankeliumiteksteistä.

Mutta huomaan kokevani pettymystä siitä, että Kaarinamessujen idea floppasi, niin kuin etukäteen pelkäsin. Tai siis etten saanut useampaa ihmistä innostumaan niistä. Lohdutuksekseni pari ihmistä odottaa minun palaavan lomalta, jotta voisimme keskustella.

Kaarinamessut jäävät kirkkoherran päätöksellä tauolle. Toisaalta olen siitä iloinenkin. Vapaa keskittymään muihin töihin.

Tavallaan riittää, että sain toteuttaa ne ja että ne menivät niin kuin menivät.

Tavallaan?

Oikeasti. Pettymys olkoon turhaa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Maistelen ajatusta, että tyytyisin elämään elämäni loppuun ilman kumppania. Ei hullumpaa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Lomaan on kaksi viikkoa. Sitten kirjoitan.

Riparin leiripalaveriin on kolme yötä. Silloin isoset tulevat mukaan hässäkkäämme, ja vanhemmat.

Huomenna käyn Helsingissä. Sieltä olen lähtöisin.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mistä ilon löytäisin?



Sananlaskujen kirjan kirjoittaja näkee ilon jo maailman ja ihmisten luomisessa. Hän puhuu Viisaus-nimisenä hahmona, joka tuo mieleen Jumalan Pojan:

"Olin läsnä, kun Herra pani taivaat paikoilleen
ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle,
… kun hän pani merelle rajat,
loi rannat patoamaan sen vedet,
ja kun hän lujitti maan perustukset.
Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään,
hänen ilonaan päivät pitkät,
kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.
Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.”

Lapset ovat tunnetusti ilahduttavimmillaan juuri nukahdettuaan. Kun ensimmäiset ihmislapset alkoivat opetella omaa tahtoaan, Isä Jumala lähetti heidät kylmään maailmaan.


Ensimmäisenä kristillisenä helluntaina oli taas iloinen tunnelma. Oltiin tutustuttu Jumalan ja Ihmisen Poikaan. Tämä oli elänyt täyden elämän iloineen ja kipuineen, rehellisenä itselleen ja omille tunteilleen sillä hinnalla, että oli saanut aika ajoin ihmisten vihat päälleen. Hänet oli lopulta tapettu, mutta myös herätetty kuolleista. Helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin ihmisiin, ennustukset täyttyivät. Tämäkin Jeremiaan näky:

"Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."

Pietari lopetti helluntaisaarnansa vetoomukseen: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana." Uskaltakaa tuntea itse, älkää taipuko sen mukaan, mitä luulette toisten teiltä odottavan! Olkaa omia itsejänne!


”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa”, Paavali kirjoittaa roomalaisille ja neuvoo näitä hyväksymään seuraansa myös heikompia veljiä, jotka valikoivat ruokansa, vaikka vahvemmat tietävät kaiken ruuan olevan kelvollista, Jumalankin silmissä.

Kuinkahan lähellä Jumalan valtakunta on sitä, että osaa olla oma itsensä ja antaa toisten olla sitä mitä nämä ovat? Kompastumatta siihen että odottaa toisen olevan samanlainen kuin minä ja ajattelevan ja tuntevan samoin kuin minä? Senkin uhalla että välillä tapahtuu väistämättä törmäyksiä ja eroja?


Toukokuun Kirkko ja me -lehden Kuukauden sana

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ihmisen huuto

Siitä asti kun kuulin keskeneräisestä kirkosta, jota on rakennettu pitkälti yli sata vuotta, olen halunnut sen nähdä.

Mitään muuta en tiedä haluavani nähdä.

Syksyllä kaksi kaveriani suunnittelivat huvikseen matkaa Barcelonaan. Sanoin lähteväni mukaan.

Opin, että kirkon on suunnitellut Gaudi.

Maanantaina saavuimme kaupunkiin. Katselimme kirkkoa varovasti parvekkeeltamme.


Tiistaina tutustuimme Gaudin suunnittelemaan puutarhakaupunkiin josta tulikin puisto, kun 60 tontista vain kaksi meni kaupaksi. Siellä oli Universumi-patsas.






Keskiviikkona kävimme katedraalissa ja sen luostarin puutarhassa ja koetimme tilata Sagrada Familiaan netistä lippuja, mutta tilaussivu oli koko ajan nurin. Torstaina menimme heti aamusta jonottamaan.

Kirkko oli kuin ihmisen huuto.

Jo ensimmäisenä iltana silmäni ahmivat metroaukolta näkyvää Syntymä-julkisivua, sen lempeitä patsashahmoja yltäkylläisenä ryöppyävän kivikaaoksen keskellä ja valkeita kyyhkyjä ylhäällä elämänpuun ympärillä.


Mutta kirkkoon mentiinkin sisään Kärsimys-julkisivulta.





Kirkko aukeni suurena korkeana valoisana salina, josta ei saa jakaa kuvia ilman anottua lupaa. Keskeisellä paikalla sielläkin on Ristiinnaulittu polvet jyrkästi koukussa, katse luotuna ylös. Aikani kirkkoa kierreltyäni, katseltuani ylhäältä alas valuvaa valoa ja kirkkautta, värikylläisiä lasimaalauksia ja luettuani vaikuttavia perustekstejämme kiersin ristiinnaulitun lähelle katsomaan, mitä hän kirkossa näkisi jos näkisi.

Kaukana hänen edessään kohosi Kunnia-julkisivun valtavan korkea ikkuna ja sen keskellä isä-hahmo istumassa, Isä meidän -rukouksen yläpuolella, moderni kerrostalo taustanaan.

Ihmisen pojan elämä huipentui huutoon isän edessä. Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi. Emme huuda täällä yksin.





Torstaina katselin taloa, joka aaltoili.



En huutanut kertaakaan koko matkan aikana, mutta kuljin tarvittaessa omia teitäni.




sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Onni ja Rauha -messu 21.4.2013

 Ovella partiolaiset jakavat jokaisen käteen pienen kiven.

Alkusoitto Niko: Niin hieno maailma

Alkulaulu 29 Kerran usko lapsuuden

Johdanto

Tervetuloa Onni ja Rauha -messuun! Tämä on viimeinen seitsemän Kaarinamessun sarjasta, joissa on pysähdytty eri tunteita tarkastelemaan. Tänään tutkimme hetkiä, jolloin tunsimme onnea ja rauhaa. Luonnossa, tärkeiden ihmisten lähellä, musiikkia kuunnellessaan, mielsistä työtä tehdessään, kuka missäkin. Uskon, että jokainen on joskus ollut onnellinen ja rauhallinen ja tietää siis, mistä puhumme.

Laulu 118 Taas yllemme aurinko saa

Johdatus rippiin

Kädessäni on kivi. Siinä ovat kaikki asiat, jotka estävät minua olemasta nyt onnellinen ja rauhallinen. Siinä on pelko, että puhun liian vaikeita eikä kukaan ymmärrä mitä haluan sanoa. Siinä on pettymys siitä, ettei enempää ihmisiä käynyt tunnemessuissa. Siinä on syyllisyys siitä, etten halua tehdä asioita toisten mieliksi. Siinä on häpeä siitä, että kuljen omaa tietäni.

Nämä tunteet ja kaiken muun, mikä mieltäni painaa, saan tuoda sisimmässäni Jumalan eteen. Hän on kerran itse elänyt ihmisen elämän ja tietää siksi kaikki vaivani. Hän ei niitä pelästy. 

Laulamme Synnintunnustuslaulun. Sen aikana jokainen tuo oman kivensä tänne alttarille.

Synnintunnustus = laulu 53, jonka aikana viedään kiviä alttarikaiteella olevaan koriin

Synninpäästö

Kiitoslaulu 104 Kiitos kun saan tässä olla

Saarna: Kolme tarinaa onnesta ja rauhasta
Hanna-Mari - Jeesus luonnon keskellä
Laura - Jeesus lasten ja nuorten parissa
Merja - Jeesus aterialla

Hänellä oli kaksitoista läheistä ystävää. Yhdessä he olivat kulkeneet ympäri maata, puhuneet monenlaisille ihmisille ja monenlaisten ihmisten kanssa. He olivat herättäneet sekä ihastusta että vihastusta ja saaneet monet voimaan paremmin - ja jotkut jotka eivät heitä ymmärtäneet ehkä huonomminkin. 

Usein he olivat istuneet yhteisellä aterialla päivän päätteeksi. Mutta nyt olisi viimeinen kerta. Hänen kuolemansa lähestyi, ja hän tiesi sen. Tämän jälkeen hän ei enää istuisi iltaa yhdessä ystäviensä kanssa tässä maailmassa.

Mutta nyt oli hyvä olla tässä. Kaikki koolla, perinteinen pääsiäisateria katettuna. Vielä saattoi kertoa ystäville, kuinka hän olikaan tätä hetkeä kaivannut ja kuinka kaikki kipeäkin mikä tulisi tapahtumaan kuului Jumalan valtakunnan tulemiseen. Kaiken jälkeen he olisivat jälleen koolla, olisivat yhtä Jumalassa.

Aterian loppupuolella hän otti leivän ja siunasi sen niin kuin pääsiäisaterialla oli tapana, mursi sen paloiksi, antoi ystävilleen ja sanoi: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.

Sitten hän otti viinimaljan ja sanoi: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani.

Ystävät alkoivat kysellä: En kai se ole minä?


Uskontunnustus

Laulu 35 Tartu käteen Jumalan

Johdatus rukous- ja ehtoollisosaan - Laura


Ehtoollisrukous

Jumalan Karitsa

Ehtoollinen + lauluja

37 Pyhiinvaeltajan laulu
33 Minne tie vie
30 Kirkossa
63 Tänään häneen uskon
9 Anna mun etsiä
Tai jotain muuta

Ehtoollisen aikana ja jälkeen voi käydä myös rukousalttareilla: 
Helmialttari
Ihmekukkien alttari (paperikukat aukeavat vesimaljassa ja näyttävät mietelauseensa)
Leirikuvien alttari
Tarinapiiri kirkon takaosassa (tyynypiiri johon voi istahtaa kuuntelemaan tarinaa)
Onni -mind map

Ehtoollisen kiitosrukous

Laulu 98 Tuulien teitä

Esirukous - Laura?

Herran siunaus

Loppulaulu 124  Ilta pimenee – kaanonina?

Loppusoitto + Nikon laulu

Partiolaiset keräävät kolehdin ovilla koreihin.

Partiolaisten laittama iltapala.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Mietin riippumattomuutta. Kotimaa-lehdessä oli tänään haastatteluni, enkä ole puhunut siitä kenenkään kanssa. Tai no, eilen työntekijäkokouksessa kerroin sanoneeni haastattelijalle, että suhtaudun kirkkoon yhtä kriitiisesti kuin aikoinaan Paavalin synodiin tai Evankeliumiyhdistykseen, mutta täällä minulla on tilaa olla eri mieltä toisin kuin niissä.

Sitä ei lue haastattelussa, ja se oli sitä paitsi eilen. Ja kärjistys.


Rippikoulukoulutuksessa tänään pysyin hyvällä mielellä, kun ihmiset tulivat luokseni juttelemaan hetkiksi. Olen sitä jostain syystä hidas myöntämään. Ihmisten tärkeyttä kuitenkin, hetkissä.

Naistenpiirissä maanantaina mietittiin onnen ja rauhan hetkiä. Minulla onnesta tuli ensimmäisenä mieleen hyvät hetket lasten kanssa ja rauhasta maisemat.

Maisemiin yksinäisyys sulaa.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Vastarannan kiiski

Tänään tunnuin keräävän kaiken vastustuksen itseeni syksyn suunnittelukokouksessa. Mikä ei ole totta muuten kuin hetkellisenä tunteena.

Olen tammikuusta johtanut uutta messutiimiä olematta kuitenkaan kenenkään lähiesimies. Siinä on kaksi kanttoria, lähetyssihteeri, lähetys-, aikuis- ja rukoustyön papit sekä minä. Siellä olin saanut läpi ajatuksen että sunnuntai-iltoihin voisi koota muutenkin toteutettavia tilaisuuksia niin että joka sunnuntai olisi jotakin, jota muutenkin järjestäisimme. Kaarinamessuja, konsertteja, parisuhdeiltoja, raamattuiltoja, virsi-iltoja, saarnaetkoja. Ajatus oli tiimin luoma sovellutus yhdestä tammikuisesta yleisönosastokirjoituksesta jossa ehdotettiin sunnuntai-iltoihin säännöllisiä kevyitä jumalanpalveluksia silloin kun seurakunnissa on enemmän kuin yksi jumalanpalvelus, ja näihin sulautettuja konsertteja ym.

Tänään kaikki tuntuivat olevan ajatusta vastaan, tiimiläisistämme lähtien. Kirkkoherrakin, jo suunnitellessamme tätä päivää viime viikolla. Silloin sanoin, että voi olla, ettei se tule toimimaan, mutta minusta olisi silti mukavaa, jos tiimit pysähtyisivät hetkeksi ajattelemaan asiaa. Voisi olla, että kaikki sanoisivat ei, ja sitten rauhoittuisin.

Diakonia- ja lapsityö sanoivat omasta mahdollisesta osuudestaan ei, kanttorit osittain kyllä. Nuorisotyö kysyi nuorilta Facebookissa kesken kokouksen, halusivatko nämä messunsa sunnuntaiksi vai perjantaiksi ja nuoret vastasivat sunnuntaiksi.

Niinpä meille tulee 6 nuortenmessua sunnuntai-illoiksi, 3 raamattuiltaa, 3 parisuhdeiltaa jotka jo olivat siellä, 1 musiikki-ilta - ja Kaarinamessut muutetaan Nuoren seurakunnan veisu-illoiksi.

Mutta se hetki oli mielenkiintoinen, kun yksi toisensa perään ihmiset halusivat kertoa ettei kellonajoilla ja päivillä ole mitään merkitystä ja muutama sai tilan kertoa turhautumisesta koko toimintaamme tai osiin siitä.

Tällaisesta minä pidän.

torstai 28. maaliskuuta 2013

En enää elä minä

Palmusunnuntaina kävin Tuomiokirkossa kuuntelemassa Bachin Johannes-passion. Edellisestä kerrasta tuli kuluneeksi 35 vuotta.

Kuuntelin Bachin (ja suomentajan) tulkintaa tapahtumista. Kuuntelin ja tunnistin: tämä oli minulle jossain määrin totta tai ainakin kaipauksen kohde 1978 Johanneksen kirkossa Helsingissä:

Oi suuri rakkaus, rakkaus vailla määrää,
joka sinut vie tälle tuskan tielle.
Elin maailman iloissa ja riemuissa,
ja sinun täytyy kärsiä!

--

Päästääkseen minut syntieni näännyttävistä siteistä
Vapahtaja antaa sitoa itsensä.
Parantaakseen minut täydellisesti syntieni taakasta
antaa hän haavoittaa itsensä.

--

Kallis Vapahtajani, saanko sinulta kysyä:
Kun sinut nyt on naulittu ristille ja itse olet sanonut:
Se on täytetty! Onko minut vapautettu kuolemasta?
Voinko tuskasi ja kuolemasi kautta periä taivaan valtakunnan?
Onko koko maailman vapautus tässä?
Et voi tosin tuskaltasi sanoa mitään.
Kuitenkin pääsi painaen nyökkäät hiljaisesti: Kyllä!

--

Kuuntelin evankelista Johanneksen sanoja. Kuuntelin Jeesuksen sanoja, jotka valkoiseen pukeutunut pohjalaisbasso lauloi. Kaikesta etäännytyksestä huolimatta tunnistin jotain itsestäni nyt tai ainakin kaipaukseni kohteen. "Kristinuskon salaisuus on että jokainen tietää olevansa Jeesus."

Ketä etsitte?
Minä se olen.
Ketä etsitte?
Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, antakaa näiden mennä!
Enkö joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?
Olen aina opettanut synagogissa ja temppelissä enkä ole tehnyt mitään salassa.
Jos puhuin pahasti, näytä toteen, että se oli pahasta. Jos tein oikein, miksi minua lyöt?
Sinäpä sen sanoit, että olen kuningas. Olen sitä varten syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen joka on totuudesta kuulee ääneni.
Vaimo, katso poikasi!
Katso äitisi!
Minun on jano!
Se on täytetty!

Katson ihmistä, joka uskaltaa olla se mikä on. Kantaa vastuun itsestään, tekemisistään ja sanomisistaan ja vielä ihmisistä lähellään. Ilmaisee tarpeensa ja harminsa. Antautuu keskusteluun. Ei salaile. Kestää sen mitä tuleman pitää.

Katson Jumalaa joka on yhtä ihmisen kanssa.