lauantai 8. joulukuuta 2012

Mikä minua kiinnostaa

Miten voi elää uskollisena itselleen ja toisia kunnioittaen?

Miten voisi olla vaan tyytyväisenä tässä hetkessä ja niin hereillä että sulkisi kätensä, kun siihen lennähtää jotakin? Ei, ei sittenkään, menköön sittenkin saman tien se mikä lähelleni hetkeksi istahti.

Kastan viisi lasta putkeen, mutta jokaisen eri päivänä. Olen siis tavannut viime aikoina paljon nuoria perheitä. Joidenkin kanssa olen keskustellut hetken ulkovaatteet päällä tai puhelimessa, joidenkin kanssa uppoutunut ihmettelemään pitkään ensimmäistä kysymystä vaikka televisio hälisi taustalla.

Miksen pyytänyt sulkemaan televisiota? En halunnut tehdä itsestäni numeroa. Samahan se.

Miksen muutama viikko sitten tehnyt itseäni bussissa tykö miehelle joka vei hetkessä keskustelun uskonnollis-filosofisiin kysymyksiin ja elämän taisteluihin? En ehtinyt, hän jäi yllättäen pois.

Ei kommentteja: