Sekä juutalaiset että kristityt lukevat Laulujen laulua paitsi eroottisena rakkausrunona myös kuvauksena Jumalan ja hänen kansansa välisestä suhteesta. Ristin Johannes ja muut mystikot tunnistavat siinä omat kokemuksensa.
Älkää siis häiritkö ihmisen ja Jumalan välistä rakkautta, älkää häiritkö, ennen kuin he itse haluavat herätä!
Ihminen on kyllä iholtaan tumma, kuin Kedarin teltat tai Salomon telttakankaat, mutta hän on kaunis! Älkää siihen katsoko, että hän on tumma ja päivän paahtama.
Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt. Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan.
Ihminen kaipaa Jumalaa. Hän etsii, mutta ei löydä. Hän lähtee ulos, kiertää kaupungin kadut ja torit, etsii sieltä. Hän kyselee yövartijoilta: "Oletteko nähneet häntä, jota rakastan?" Ja kun ihminen jatkaa kulkuaan, hän heti löytää Jumalan.
Jumala kehuu häntä: ”Miten kaunis oletkaan, kalleimpani, miten kaunis on katseesi! Kyyhkyjä ovat sinun silmäsi, hunnun verhoamat. Sinun hiuksesi ovat kuin mustien vuohien lauma, joka karkaa Gileadin rinteitä alas. Sinun hampaasi hohtavat valkoisina kuin vastakerityt lampaat, vedestä nousseet…”
Mutta kun Jumala tulee ihmisen luokse, ihminen viivyttelee, ja Jumala ehtii lähteä pois. Ihminen on kuolla tuskaansa - Jumala on poissa! Ihminen etsii häntä, mutta ei löydä, kutsuu häntä, mutta hän ei vastaa. Ihmistä vastaan tulee vartijoita öisellä kierroksellaan. He lyövät hänet mustelmille ja repivät huivin hänen yltään, kaupungin vartiomiehet! Ihminen vannottaa ystäviään: ”Jos löydätte hänet, jota rakastan, mitä sanotte hänelle? Sanokaa: olen rakkaudesta sairas!”
Ystävät kysyvät: ”Millä tavoin sinun Jumalasi on muita parempi? Millä tavoin sinun rakkaasi eroaa muista, kun noin meitä vannotat?”
Ihminen vastaa: ”Minun Jumalani on komea ja verevä, hän erottuu tuhansien joukosta! Hänen kasvonsa hohtavat kuin kulta, hänen kiharansa ovat korpinmustat, tuuheat kuin taatelin kukinnot. Hänen silmänsä ovat kuin kaksi kyyhkystä, jotka lepäävät puron äärellä, kuin kyyhkyt, jotka maidossa kylvettyään istuvat maljan reunalla…”
Kun Jumala ja ihminen ovat yhdessä, kaikki on hyvin: ”Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.” He nauttivat puutarhan antimia ja poimivat laitumen liljoja.
Lopuksi Jumala sanoo: ”Rakkaani, puutarhan kukka, kaikki odottavat kutsuasi. Kutsu minut! Tule, rakkaani! Riennä kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuville vuorille!”
Toukokuun Tuoreeseen oliivipuun lehteen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti