keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Enhän minä mitään tarvitse - eivätkä kyllä muutkaan

Paratiisipolku ilmestyi tammikuun puolenvälin paikkeilla. Kilon verran pahvikortteja pahvilaatikossa. Vuorovaikutusharjoituksia luonnon kanssa nuorille ja lapsille ja leikkimielisille + minun teologiaani. Minulle luvattiin 15 kpl tekijänkappaleita.

Kustantaja kokoaa paketit käsin. Tammikuussa ne myivät niin hyvin, ettei siitä satsista riittänyt minulle. Helmikuussa ne painoivat niin paljon että ne luvattiin tuoda Turkuun sitten kun sinne on kulkua. Maaliskuussa luvattiin lähettää ne yhden turkulaisen kyydillä. Eilen kävin hakemassa neljä pakettia kasvatusasiain keskuksesta. Revin niistä heidän kirjastokoodinsa pois. Loput luvattiin lähettää postissa.

Muusani sattui olemaan virastolla. Näytin pakettia hänelle ja kehuin itse niin kovin ettei hän saanut suunvuoroa. Sanoin että hän saisi sen jos hänellä olisi käyttöä sille. Hän halusi. Ihmettelin mitä hän sillä tekee. Tai voihan hän katsella siitä kauniita kuvia.

Ei kommentteja: