Maria Kesti kyselee 31.8. tämän lehden kolumnissa Kammo, mikä mahtaisi saada meidät sietämään inhoamiamme ihmisiä. Olen pohtinut asiaa toistakymmentä vuotta ja tullut siihen tulokseen, ettei siinä minun kohdallani muu auta kuin itsetuntemuksen lisääminen. Mitä paremmin opin tuntemaan itsessäni sekä pahan että hyvän, sitä paremmin siedän paitsi itseäni myös muita.
Voinko yleistää itseni? Pitäisikö päiväkodeissa ja kouluissa opettaa itsetuntemusta entistä määrätietoisemmin? Pitäisikö kodeissa ja työpaikoilla opetella sanomaan ääneen kauniisti myös ikäviä asioita eikä vain kehumalla kehua toisiamme – ja ryöpsäyttää vihaa toisten niskaan sitten kun ikäviä asioita on kertynyt liikaa?
Tapa vaieta ”sivistyneesti” vaikeista ja puhua muista vain hyvää saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, että jaamme ihmiset käytännössä hyviin ja pahoihin, omiin ja vieraisiin. Tiedämme kyllä teoriassa että kaikissa on sekä hyvää että pahaa, mutta usein toimimme kuin olisi toisin.
Tämä liittyy tunteisiin ja niitten kestämiseen. Miellyttävät tunteet kertovat, mikä tekee meille hyvää ja epämiellyttävät tunteet, että jokin ei ole hyvin. Perinteisesti meitä on kasvatettu hillitsemään tunteitamme ja kuuntelemaan niitten sijasta järkeämme. Tunteet liioittelevat ja vääristävät asioita toisinaan. Ne saavat sen ihmisen joka herättää epämiellyttäviä tunteita näyttämään läpeensä inhottavalta ja mielihyvää tuottavan ihmisen pelkästään ihanalta.
Tunteita kannattaa silti kuunnella. Asioille joita inhoamme ja vihaamme, voi tehdä jotain rakentavaa. Silloin ne eivät enää henkilöidy keneenkään ihmiseen, jota pitäisi jatkuvasti inhota ja vihata.
Kolumni Kaarina-lehdessä 7.9.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti