perjantai 28. elokuuta 2009

Tässä seison

Kustaalla ja Synnövellä riitti juttua vajaaksi kuukaudeksi. Sitten aloin tuntea itseni liian tasapainoiseksi sisäiseen keskusteluun. Anssi kyllä lohdutti, ettei tämä kauan kestä.

Satuin Rihmaston sivuille lukemaan Risto Ahdin vanhan esseen. Riemastuttavia ajatuksia yksinäisyyden ja tuen tarpeellisuudesta.

Koen seisovani yksin tyytyväisenä. En horju, vaikken herää aamulla ihmisten aikaan töihin enkä keksi sanottavaa viraston ruokapöydässä tai naapurille pihalla. Enkä vielä horju, vaikken tiedä mitä haluaisin kirjoittaa. Tällainen kirjoittaminen tavoitteettakin on hauskaa.

Tosin lupasin ruveta kirjoittamaan blogia yhtymän henkilöstön nettilehteen. Laittaakseni itseni kirjoittamaan jotakin.

2 kommenttia:

kirsti kirjoitti...

Ahti on höpsö. Ensin sanoo, että runoilijat eivät aseta toisiaan arvojärjestykseen. Sitten seuraavassa kappaleessa hän itse pistää runoilijat arvojärjestykseen. Turussa ja Helsingissa ei synny kunnollista runoa koska runoilijat ovat sosiaalisia. Tampereella syntyy, koska tamperelaiset runoilivat ovat yksinäisiä. Höpö höpö. Tämä on muistinvarainen kommentti siinä mielessä, että luin esseen silloin kun se ilmestyi, ja seurasin myös sitä seuranneen keskustelun.

Merja Auer kirjoitti...

Hmm. Minusta hän sanoo, että runoilijat arvostavat toisiaan ja pahoittelee keskeneräisten runojen julkituloa. Niin me kuulemme eri asioita samoissa sanoissa koska olemme erilaisia.