perjantai 18. maaliskuuta 2016

Miten käy blogin, kun mummous yllättää?

Se ainakin myöhästyy.

--

Mummo mykistyy -  seitsemän paastopäivää pääsiäiseen

Hyvin henkilökohtainen uutinen on häirinnyt muuta uutisseurantaani ja myöhästyttänyt minut aikataulustani tämän blogin kanssa. Minusta on tullut mummo. Olen tavannut uskomattoman pienen uuden ihmisen ja osallistunut hässäkkään, jonka hän ympärillään aiheuttaa.

Tämän rinnalla olen tehnyt papin töitäni ja ihmetellyt, millaista hämminkiä Jumalan Pojan ympärillä yhä tiiviimmin syntyy, mitä lähemmäksi pääsiäisen tapahtumia päästään. Jopa fariseukset varoittavat häntä kuningas Herodeksesta ja tämän aikeista surmata moinen outolintu. Mutta mies vastaa, että hänen on nyt vain jatkettava kulkuaan, tehtävä se mitä tehtävä on.

Vielä syksyllä pelkäsin mummoksi tulemista. Jyräisinkö pienen ihmisen ja hänen vanhempansa tietämällä asiat paremmin? Tuottaisinko pettymyksen, epäonnistuisinko isoäitiydessä? Olisinko niin innoissani, ettei sitä kukaan kestäisi?

Enää en pelkää. Uskon edelleen tuottavani välillä pettymyksiä ja koettavani ehkä jopa runnoa joskus epähuomiossa jonkun mielipiteeni läpi, mutta se ei tule olemaan koko totuus tilanteesta. Voin pysähtyä, tehdä uudestaan toisin, voin välillä olla hiljaa ja luottaa siihen, että asiat kyllä hoituvat aikanaan, tavalla tai toisella.


--

Kaarina-lehteen 23.3.2016


Mitä rakkaus on?

Kun sotilaat olivat naulinneet Jeesuksen ja kaksi rikollista risteille odottamaan hidasta kuolemaansa, Jeesus pyysi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”

Tunnen itseni toisinaan uhriksi, kun muut eivät osaa ottaa herkkiä tunteitani ja kummallisia tarpeitani tosissaan. Voisinko pyytää silloin samoin? Huomaisinko ehkä, ettei kyse ole tahallisesta kiusaamisesta tai ohittamisesta, vaan erilaisista tavoista hahmottaa maailmaa?

Toinen rikollisista ei yhtynyt muitten pilkkaan, vaan pyysi: ”Muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Hän sai vastauksen: ”Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Kun ympärilläni hälistään minulle oudoista asioista, enkö voisi olla rauhassa Jumalani kanssa ja nähdä, että kaikki oikeastaan on pohjimmiltaan hyvin? Olemme eri mieltä, mutta maailma ei kaadu siihen. Meihin sattuu itse kuhunkin välillä, mutta ei koko ajan.

Viimeisillä voimillaan hän huusi kovaa: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Hän oli elänyt itselleen ja Isälleen uskollisena, pelännyt, vihastunut ja surrut silloin kun siihen oli ollut syytä, iloinnut ja rakastanut niin että ilo ja lämpö olivat levinneet muihinkin. Enää ei ollut tehtävissä muuta kuin heittäytyä vahvemman käsiin.

Mielelläni miellyttäisin kaikkia, mutta silloin joutuisin monessa tilanteessa hylkäämään sen, mikä minulle on totta ja tärkeää. Ja se mikä toista miellyttäisi, voikin olla jollekin toiselle kauhistus. Enkö siis minäkin heittäytyisi Herran huomaan ja tekisi vain sen, minkä tunnen tehtäväkseni?

Merja Auer saarnaa Kaarinan kirkossa pitkäperjantaina 25.3. klo 10

Ei kommentteja: