Miten muuttaisin maailmaa?

Kastekahveilla minulta kysyttiin, minkä yhden asian muuttaisin yhteiskunnassa, jos voisin. Taikoisin tunnetaitoja kaikille ja varsinkin lasten ja nuorten parissa töitä tekeville.

Jos oppisimme käsittelemään ja kestämään erilaisia tunteita nykyistä paremmin, suurin osa maailman ongelmista ratkeaisi. Ei tarvitsisi pelätä toista erilaista, jos tuntisi itsensä ja omat pelkonsa ja mistä ne ovat syntyneet. Ei tarvitsisi jäädä vihan ja katkeruuden vangiksi, jos osaisi vihastua pienistä loukkauksista ja ilmaista sen saman tien. Ei tarvitsisi jäädä puolustuskannalle, kun pitäisi heti puolensa: minua ei kohdella näin.

Jos pystyisi tuntemaan osasyyllisyyttä asioista, jotka ovat huonosti, ei tarvitsisi ottaa uhrin roolia eikä hakea syyllistä muualta. Yhdessä voitaisiin miettiä, miten toimia toisin vastedes. Jos osaisi terveesti hävetä, tietäisi itse, milloin käyttäytyy huonosti. Jos osaisi antaa ja ottaa anteeksi, ei tarvitsisi koettaa hakea hyväksyntää muilta. Voisi kantaa vastuun tekemisistään itse ja antaa toisen huolehtia itse omista asioistaan omalla tavallaan.

Jos osaisi iloita olemassa olostaan ja muitten olemisesta, ei tarvitsisi ripustautua keneenkään. Jos pystyisi kuuntelemaan omia tunteitaan eli omaatuntoaan, eläisi onnellisena ja levittäisi tyytyväistä oloa muihinkin.

Ei olisi kuppikuntia, kiusaamisia, sotia, ahneutta, rikkauden tavoittelua eikä luonnon riistämistä.

Entä mikä on papin työssä vaikeinta, keskustelukumppanini jatkoi. Se että näen kyllä useinkin toisen tunteet, mutta olen kuin Silta-sarjan Saga Norén, en vain tiedä, miten reagoisin. Tarvitsen jonkun toisen sanomaan, mistä ongelmasta nyt on kyse. Sitten osaan reagoida ja edetä.

Niin että jos jollain on ajatus siitä, miten tunteita voisi Kaarinassa pitää esillä, niin mielelläni pohtisin asiaa yhdessä.

Kirkonmäellä -kolumni Kaarina-lehteen 2.10.2013