Eeva ja Aatami pelkäsivät paratiisissa, kun kuulivat Jumalan askeleet, ja syystä. Jumala, auktoriteetti, oli heille vihainen, koska he olivat syyllistyneet hänen tahtonsa vastustamiseen. Eeva ja Aatami häpesivät sitä, että olivat sellaisia kuin olivat, alastomia ja uteliaita.
Jeesus pelkäsi Getsemanessa. Hän oli ollut hetkittäin vihainen fariseuksille, neuvoston jäsenille ja papeille, kauppiaille ja rahanvaihtajille, ystävilleen ja omaisilleen. Hän oli syyllistynyt hyvien tapojen rikkomiseen ja toisten mielen pahoittamiseen. Hän pelkäsi syystä. Häntä odottivat raipparangaistukset, pilkkasanat ja häpeäkuolema ristillä.
Me olemme sukupolvien saatossa kadottaneet kykymme tunnistaa ja kuunnella tunteitamme. Koetamme hallita ja hillitä niitä järjellämme. Masennumme, ahdistumme ja raivostumme, kun meiltä jää tunteittemme viestit kuulematta.
Emme uskalla pelätä, vaan joko vetäydymme arkoina epämukavista tilanteista pois tai teemme uhkarohkeita temppuja aiheellisesta pelostamme välittämättä.
Emme osaa suuttua rakentavasti. Hillitsemme ja nielemme kiltisti kaikki harmimme. Ahdistumme ja masennumme mieluummin kuin pidämme puolemme silloin, kun meitä tai muita kohdellaan väärin. Tai katkeroidumme.
Emme ole valmiita kantamaan syyllisyyttä mistään. Kaikki mikä ei vahingoita toista on nykyään sallittua. Toisen mieltä ei vain saisi pahoittaa. Tavoite on mahdoton. Kun ilmaisee oman rehellisen mielipiteensä, eri mieltä oleva lähimmäinen saattaa kokea jo sen uhkaksi itselleen. Sen sijaan että kestäisimme syyllisyytemme hänen mielensä pahoittamisesta, syyllistymme tunnelman pilaamisesta, tai syytämme häntä kypsymättömyydestä.
Häpeää kavahdamme kaikista eniten. Väistämme joko enkelimäiseen viattomuuteen tai täyteen häpeämättömyyteen sen sijaan että tiedostaisimme häpeävämme sitä, millaisia olemme.
Emme halua puhua epämukavista asioista, vaan mukavista. Haluamme anteeksiantoa, rakkautta, iloa ja rauhaa, muttei niitä voi saavuttaa ilman pelkoa, vihaa, syyllisyyttä ja häpeää.
Kuinka voisi saada anteeksi, jos ei ensin myönnä loukanneensa toista tai omaa sisintään? Pakeneminen ja piiloutuminen eivät auta, ei liioin vastuun siirtäminen muille ihmisille.
Kuinka voisi rakastaa, jos ei ole valmis luopumaan itsekkyydestä tai liiallisesta muista huolehtimisesta? Kuinka voisi olla vapaa ja tyytyväinen, jos luulee varmasti tietävänsä, mikä on ainoa totuus?
Turun Sanomiin Lukijan kolumniksi 22.4.2012
4 kommenttia:
Minusta sinun kannattaisi kirjoittaa konkreettisemmin. Nyt tässä liikutaan niin yleisellä tasolla, ettei tähän oikein voi sanoa muuta kuin savolaisittain että voi se olla näin ja voi olla olemattakin näin.
Jep. Tämä onkin ikään kuin johdanto; siihen piti saada mukaan niin monta asiaa, ettei konkretisoinnille jäänyt tilaa.
Kirjoituksesi on minulle aivan tarpeeksi konkreettinen.
Jotkut nauttivat kirjoittajien lyttäämisestä, mutta heistä ei kannata välittää.
Kirjoitustasi oli mielenkiintoista lukea.
Kiva kuulla, kiitos!
Lähetä kommentti