maanantai 21. kesäkuuta 2010



Täksi päiväksi toivomani lounastapaaminen siirtyi yhteisellä sopimuksella elokuulle asti. Mutta kuulin arvostamaltani ihmiseltä puhelimessa, että runoissani on paljon hyvää ja että joittenkin runojen henkilökohtaisuutta voisi avata yleisiksi totuuksiksi: näin ihminen tuntee tällaisessa tilanteessa. Hän kysyi, aionko julkaista runot. Vastasin epäröimättä myöntävästi.

Lauantai-illan istuin oululaisen ystäväni kanssa teepöydässä lukemassa runoja. Kerroin kokemuksista niitten takana. Maistelimme erilaisia sanoja kuvaamaan tilanteita. Ehkä löysimme niihin lisää yleisyyttä menemällä syvemmälle henkilökohtaisuuksiin.

Palasin Turkuun pojan ja miniän kanssa yhtä matkaa.

Ei kommentteja: