maanantai 8. helmikuuta 2010

Kummassakin kirjassa oli myös otuksia, jotka kertoivat itselleen tarinaa, homssu Tuhto onnellisesta muumiperheestä ja ihanasta muumimammasta sekä kauheasta nummuliitista, ja koira Surku susista, joiden kaltainen se koki olevansa. Kaikki tarinat raukeavat tyhjiin, ja otukset alkavat elää niissä tilanteissa joissa ovat.

Lounastin poikani kanssa ja pidättäydyin tarjoamasta ratkaisuja hänelle. Se ei estänyt minua olemaan utelias hänen elämänsä suhteen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tutulta tuntuu. Sitä se on työssäni nuorten kanssa: olla kiinnostunut, utelias, kuunnella, ottaa vastaan, uskoa heidän unelmiinsa, mutta pidättäytyä tarjoamasta ratkaisuja. Joskus joku kysyy suoraan, mitä mieltä minä olen ja mitä minä ajattelen, ja silloin voin sanoa jotakin, mutta senkin varovasti.
Useimmiten me vain visioimme yhdessä, katsomme erilaisia jatko-opiskelupaikkoja - nuorille maailma on auki.

Merja Auer kirjoitti...

Minulla on viime aikoina ollut silloin tällöin mielessä nuoruudestani parin papin lähinnä kielteiset kommentit sopivuudestani heidän alalleen. Näen heidän olleen tavallaan oikeassakin, mutta ei tuo sopimattomuus tiettyihin odotuksiin ole estänyt minua tähän päätymästä. Tie on ollut auki tähän ja kaiketi tästä eteenkin päin.