Vuosia sitten sain tehtäväkseni hankkia päivystyshuoneemme ikkunalle viherkasvin. Ostin rahapuun, koska pienenä rakastin mummolan kuistinikkunan vanhaa rahapuuta.
Se pudotteli lehtiään ja hädissäni juoksin kukkakauppaan kysymään, mikä sillä on hätänä. Minua neuvottiin siirtämään se kesäksi pois paahteesta.
Lupasin muistaa kastella sen kerran kuussa. Jossain vaiheessa seurakuntasihteerimme sanoi, että kyllä hänkin voi sitä kastella.
Toukokuussa nostin sen taas pöydälle, pois paahteesta. Se oli talven aikana kasvattanut ikkunaa vasten uusia lehtiä ja nuokkui niiden painosta.
Torstaina ruukun vieressä oli maljakko, johon oli laitettu puolikas rahapuusta. Päivän aikana siitä putosi yksi oksa lisää pois. Laitoin senkin maljakkoon.
Näin kirjaston pihalla kasveja harrastavan poikani. Kysyin halusiko hän pelastaa rahapuun itselleen. Ei hän halunnut, hänellä oli jo yksi nuokkuva vanhus.
Tänään hautasin rahapuun oksat roskakoriin ja mullat pussiin sen vierelle. Huomenna käyn ostamassa kasvin, joka vaati vieläkin vähemmän hoitoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti