Viha piirtää ihmiselle ääriviivat sisältäpäin

Raamatun ulkopuolelle jätetyt Pseudo-Matteuksen evankeliumi ja Tuomaan lapsuusevankeliumi kuvaavat Jeesusta aika hankalana lapsena. Hän suuttui helposti tovereilleen ja opettajilleen, kun nämä sotkivat hänen leikkejään tai koettivat opettaa jotain, minkä hän jo osasi. Vihoissaan hän tuli tappaneeksi yhden jos toisenkin ihmisen. Joosefille valittaminen ei paljon auttanut, mutta Maria laittoi poikansa korjaamaan vahingot ja herättämään tapetut taas henkiin. Perhe joutui silti muuttamaan usein valitusten takia.

Jutut tuskin ovat täyttä totta, mutta Raamattuunkin hyväksytyt evankeliumit kuvaavat Jeesuksella samantapaista hankaluutta ja äkkipikaisuutta. Kaksitoistavuotias tekee oman päänsä mukaan ja jää Jerusalemin temppeliin juttelemaan, vaikka vanhemmat olettavat hänen lähteneen muiden mukana kotiinpäin. Aikuisena hän näyttää varta vasten loukkaavan ihmisiä toisinaan: saarnatessaan kotikylässään, perheensä tullessa hakemaan häntä kotiin, kanaanilaisen naisen pyytäessä häneltä apua, solvatessaan fariseuksia, ajaessaan kaupustelijat pois temppelistä.

Kaikissa näissä tapauksissa saattaa olla kyse Jeesuksen tehtävästä. Hän tiesi mitä teki, ja kun muut koettivat kyseenalaistaa sen – vaikka sitten liiallisella kehumisella kuten Nasaretissa – hän ei arastellut käyttää kovia sanoja. Hän veti rajaa itsensä ja muiden välille. Hän oli muille vihainen – hetken, tarpeen vaatiessa, ja saattoi sitten antaa periksikin näitten tahdolle.

Näyttää kuin Jumala olisi ollut vihoissaan ja pettynyt silloin, kun hän ajoi Eevan ja Aatamin pois paratiisista. Nämä kun olivat vetäneet rajaa itsensä ja hänen välille, ajatelleet itse ja itsenäistyneet, kuten jokaisen kasvavan ihmisen tulee jossain vaiheessa tehdä suhteessaan vanhempiinsa ja auktoriteetteihinsa.

Sama erillisyyden aiheuttama vihaisuus toistuu läpi Israelin kansan historian. Kun kansa toimii oman päänsä mukaan, Jumala suuttuu ja rankaisee. Kun kansa nöyrtyy tunnustamaan, että Jumala on oikeassa ja ihmiset väärässä, kaikki on taas hetken hyvin.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus korostaa sitä, että Isä ja hän ovat yhtä, ja samoin ihmiset joihin hänellä on yhteys. Muut evankeliumit kuvaavat, kuinka Getsemanessa Isän ja Pojan tahdot törmäävät. Poika kokee, että Isä tahtoo hänen suostuvan kärsimykseen ja kantavan vastuun siitä, miten on ärsytellyt johtomiehiä. Poikaa pelottaa, hänen tekisi mieli väistyä. Lopulta hän nöyrtyy ja suostuu hävettävään ja noloon tilanteeseen, suostuu ihmisten hylättäväksi ja erilleen Isästä.

Kun Eeva Eedenissä uhmaa Jumalan tahtoa, siinä on ehkä hippu vihaa mukana. Mikä Jumala on sanomaan hänelle, mistä saa syödä ja mistä ei? Kun Poika Isän tahdon mukaisesti kuolee ristillä, häpeäpaalussa, näyttää siltä kuin Isä vihaisi häntä loukattujen fariseusten mukana.

Jotkut kääntävät vihan itseään kohti ja masentuvat. Jotkut keräävät sitä aikansa sisälleen ja saavat mitan täyttyessä raivonpuuskia. Jotkut menevät hiljaisiksi, kun suututtaa, etteivät loukkaisi muita. Jotkut rakentavat vihasta pysyvän olotilan ja tarjoavat sitä muillekin. Yhteinen vihollinen lähentää ja luo yhteishenkeä, viha vetää rajaa meihin ja muihin.

Vihainen ihminen pelottaa. Oma viha pelottaa sekin, vaikka sillä on meille tärkeää asiaa.

Vihasta alkaa paikkani maailmassa. Minä alan kohdasta jossa vihastun. Siinä eroan äidistäni ja isästäni ja ystävistäni ja vihamiehistäni, Jumalastakin. Siinä kaikille yhteinen elämä näyttäytyy juuri minun ääriviivojeni sisällä.

Kasteensa ja Jumalan rakkaudentunnustuksen jälkeen Jeesus vetäytyi neljäksikymmeneksi päiväksi yksinäisyyteen. Hän joutui punnitsemaan sitä, miten täyttäisi paikkansa ja tehtävänsä maailmassa. Hän joutui sanomaan ”ei” erilaisille mahdollisuuksille. Lopulta jäljellä oli se tapa, jolle jokin hänen sisällään sanoi ”kyllä”. Myöhemminkin hän joutui toisinaan sanomaan ”ei” muitten ehdotuksille ja vaihtoehdoille: ”Mene pois, Saatana” ja hakemaan vahvistusta omalle tielleen yksinäisyydestä.

Positiivisen palautteen ja jatkuvan kannustuksen väliin on hyvä saada tosinaan myös ”ei”-vastaus. Kaikki ei aina ole ok. Tehtävämme tässä maailmassa ei voi olla suostuminen kaikkeen mahdolliseen.

Olen vastuussa vihasta, joka syttyy omien ääriviivojeni sisällä. Viha estää minua suostumasta huonoon kohteluun. Viha on energiaa, jolla voin muuttaa asioita paremmiksi – tai huonommiksi. Siksi on viisautta vetäytyä vihaisena hetkeksi omiin oloihini tai peräti itseeni ja kuulostella, mihin viha minua kutsuu, minkä se haluaisi olevan toisin ja miten siihen voisin päästä. Pitäisikö minun rohjeta sanoa jollekin asialle tai ihmiselle ”ei”? Miten sen tekisin?

Meillä on kaiketi syytä olla vihaisia myös siitä, että meitä kutsutaan kirkossa syntisiksi. Väitetäänhän silloin, ettemme hoida tehtäväämme tässä maailmassa kunnolla. Synti vetää rajan meidän ja Jumalan välille, erottaa meidät toisistamme.

Juuri syntistä Jumala rakastaa ja kutsuu vuorovaikutukseen kanssaan.

Kuinka solmin yhteyksiä

Katselin Ars nova -museossa reilun tunnin piirrettyä Näkymää vastarannalta. Laineet liplattivat ja oksat heilahtelivat tuulessa ja silloin tällöin tapahtui jotain muuta pientä. Kivetyssä rantapenkereessä olevien portaiden eteen ilmestyi puinen laituri kuin vastaanottamaan vieraita. Portaiden eteen kasvoi rautaportti. Lankkulaiturilta nousi kaksi kulkusiltaa kivilaiturille. Portin päälle ilmestyi piikkilankakeriä.

Tunne haastaa järjen

Viisas on aina huolissaan
ja etsii kuuluisuutta;
rakastaja on itsensä kadottanut
ja järjiltään.

Viisas on aina varuillaan
ja välttyy hukkumasta;
rakastajan työ ja toimi
on hukkua.

Viisas on oiva etsimään
lepoa ja rauhaa;
rakastaja häpeäisi
rauhallisuutta.

Toisten luona
rakastaja
on yksin
niin kuin vesi ja öljy
yhdessä, erillään.

Rumi

Keskiviikon työntekijäkokouksessa selostin pitkään viime kesän juhannusjuhlaa ja minulle tärkeää tunnekaaviota ja Jumalan kohtaamista yksinäisyydessä ja tunteissa. Jätin mietittäväksi kysymyksen, voisiko ensi talvikauden Kaarinamessuissa käydä läpi seitsemän eri tunnetta.

Herätin kaikenlaisia tunteita ja reaktioita. Kokouksessa keskusteltiin, ja kokouksen jälkeen.

Asiat ovat suloisesti levällään, ja saavat vielä tässä vaiheessa ollakin.

Tyhjien käsien suloinen ihme

sinun sielusi kautta

taas kerran olen tolaltani
olen taas tällainen:
revin kahleeni, joilla minut kahlitaan

sinun sielusi kautta

minä olen taivas
minä olen kuu
minä olen kynttilä
sinun hohdostasi
minä olen puhdas järki
puhdas rakkaus
puhdas sielu

sinun sielusi kautta

minun riemuni
on sinun teoistasi
minun särkyni
on sinun piikistäsi
minne sinä käännätkin kasvosi
minä käännän kasvoni

sinun sielusi kautta

minä sanoin väärin
ihmekö tuo
tässä tilassa
minä en erota
viiniä maljasta

sinun sielusi kautta

Rumi

Sunnuntaina olin ihan sekaisin. Olin niin keskittynyt illalla olevaan Kaarinamessuun, että lähdin päivällä kastamaan ilman käsikirjaa ja jouduin hakemaan sen taksilla. Kaste- ja kummitodistuksiin olin laittanut eri sukunimen kuin kummallakaan vanhemmalla. Olin tarkistanut kirjoittamani kaikista neljästä kortista, mutten ollut huomannut virhettä yhdessäkään. Unohdin että lapsen isoisä lausuisi runon toimituksen päätteeksi. Meinasin lähteä pois, kun en löytänyt paikkaa itselleni pöydistä, mutta lapsen isä osoitti sen minulle. Hän myös ilahdutti nolon mieleni sanoessaan muiden kuullen "Nähdään häissä", kun lähdin.

Ihan kuin olisin ollut rakastunut Kaarinamessuun tai ajatukseen siitä, että olen löytänyt itselleni tehtävän.

Kaarinamessua ennen rupattelin tunnemessuajatuksistani niille neljälle nuorelle, jotka enää ovat jäljellä tekemässä messua kanssani. Kahtakymmentä vaille pelkäsin, ettei ketään tule, mutta sitten tuli kaksi tätiä, ja lopulta meitä oli kolmekymmentä.

Messuun oli ilmoittautunut saarnaa pitämään lapsityönsihteeri ja nuorisotyöntekijä. He tulivat suunnitellusti sisään kesken minun saarnani humalaisia kadun naisia näytellen. Toinen lähti pettyneenä pois, kun ei löytänytkään leipäjonoja ja diakonissaa. Toinen nukahti penkkiin, ja suntio kävi ajamassa hänet ulos, vaikka koetin estellä.

En ollut osannut keksiä episodille onnellista loppua tai selitystä. Reagoin kuin aidossa tilanteessa. Surin taitamattomuuttani. Tyydyin sanomaan, ettei rakkaus pakota ketään, ja että tilanteen herättämillä tunteilla voi olla meille jotain asiaa siitä, miten toimia seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa.

Messun jälkeen kysyin nuorilta, mikä voisi saada muut nuoret kiinnostumaan Kaarinamessusta. Messu se on Kaarinamessukin, he sanoivat, ei messu vaan kiinnosta.

Kotona tunsin huojennusta siitä, ettei minun Tehtäväni olekaan elämää suurempi.

Tänään tervehdin yksinäisyyttäni: Terve risti! Ainoa toivo.

En täytä odotuksia

Kaikkien herrojen Herra,
hahmojen hahmoton luoja:
minkä hahmon sinä suot minulle?
Sinä tiedät sen;
minä en tiedä.

Toisinaan
kiveä
toisinaan
rautaa
joskus kokonaan tulta.
Toisinaan
vaaka ilman kieltä
toisinaan
kieli ilman vaakaa.

Toisinaan
minä laidunnan tässä;
toisinaan
minulla laidunnetaan.
Toisinaan
susi
toisinaan
lammas
toisinaan paimenen muoto yllä.

Ruumiin muoto on merkki
kuinka merkki voisi pysyä aina?
Tämä ei säily
tuo ei säily.
Hän, joka on minun,
tietää mikä minä olen.

Rumi