Häpeä olemassaolosta

Olisit yhtä reipas kuin siskosi. Tekisit jotakin etkä vain istuisi tai lukisi. Olisit turvallinen pappi. Ajattelisit muitakin kuin itsestäsi. Asettuisit toisen asemaan.

Mutta kun en ole enkä osaa. Häpeän. Olen väärällä tavalla olemassa.

Katselen kastettavaa vauvaa lattialla. Se ottaa jo katsekontaktin. Katselen kiinnostuneena mutta etäisyyden päästä. Niin kuin äiti ja isä ovat olleet minusta etäällä ja minä lapsistani.

Ihmisen Poika otti ihmisen muodon. Suostui eroon Isästä, suostui häpeään sen tähden että oli mitä oli. Yhdeksi syntisistä. Yhdeksi meidän kanssamme. Kantamaan, kestämään olemassaolon. Häpeästä välittämättä.

 

Miehet, joiden käsissä hän oli, pilkkasivat ja löivät häntä. He peittivät hänen silmänsä ja sanoivat: "Profetoi nyt! Kuka sinua löi?" Monella muullakin tavalla he herjasivat häntä.

Publiikki pidettiin tiedekunnan juhlasalissa. Siellä oli enkeleitä katossa. Professorit seisoivat rivissä puvut päällään ja valmistuvat maisterit toisessa rivissä. Minulla oli parivuotias lapsi sylissäni ja kolmivuotias jaloissani. Dekaani oli ohjannut työni ystävällisesti ja kannustavasti, mutta nyt hän katsoi ajankohtaiseksi kertoa kaikille, missä kohdin naispappeuden vastustajien perustelut pettivät.

Häpeä lähti nousemaan ylös vatsanpohjasta, takerteli kurkussa ja hiipi poskia pitkin silmiin. Melkein poljin sille jalkaa: Pysy piilossa! Toisinajattelusta kuuluukin maksaa! 

En osannut vastata dekaanin puheeseen. Olin kirjoittanut toisten mieliksi sellaista, mitä en itse ollut elänyt todeksi.

Herodes ilahtui kovin nähdessään hänet, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut miehestä ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon. Hän kyseli tältä kaikenlaista, mutta tämä ei vastannut hänelle mitään. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat paikalla, syyttivät miestä kiivaasti. Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella häntä halveksuvasti. Herodes teki hänestä pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun, ja sitten hän lähetti hänet takaisin Pilatuksen luo.

Minä eroan, koska en jaksa jatkaakaan. Minun lapsuudenkulttuurini ja ystäväni ympärilläni ja ääni sisälläni sanovat lempeästi, että pitäisi silti jaksaa. Se on naisen velvollisuus.

Minä en tahdo.

Mieluummin murtaudun ulos yhteisöstä ja kulttuurista, putoan tyhjään.

Silloin kaikki huusivat yhteen ääneen: "Kuolema sille miehelle! Päästä meille Barabbas!" Barabbas oli kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies. Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi vapauttaa miehen. Mutta he huusivat vastaan: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille kolmannen kerran: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan olen antanut kurittaa häntä." Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että hänet oli ristiinnaulittava. Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi.

Häpeän kun en tule ymmärretyksi enkä saa vastausta. Olenko niin säälittävä etten kenellekään ihmiselle voi purkaa sydäntäni niin että tulisin myös kokonaan nähdyksi? Niin säikky etten kestä ketään oikeasti lähelläni? 

­

Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa häntä. He sanoivat: "Muita hän kyllä on auttanut -- auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu." Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: "Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi." Hänen päänsä yläpuolella oli myös kirjoitus: "Tämä on juutalaisten kuningas."

Häpeän haluani puhua asioista suoraan, kyvyttömyyttäni sosiaaliseen peliin. Ja kun joku avautuu minulle, jään kuitenkin sen ajatuksen vangiksi, että pitäisi osata auttaa ja neuvoa. Enkä kuitenkaan uskalla kertoa, millaisena tilanteen näen. Pelkään erehtyväni, jyrääväni. Omat kokemukseni kertovat, että varmat mielipiteet toisen tilanteesta ovat yleensä vääriä. Vai enkö itse osaa ottaa kritiikkiä vastaan?

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin miestä. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!"

Tiesin, etten välttämättä tunnistaisi Sinapin leirikeskuksen tienhaaraa ajoissa jäädäkseni oikealla pysäkillä pois. Tiesin että minun pitäisi olla tarkkana. Tiesin, ja selasin silti Facebookia ja ajoin pari kilometriä ohi. Harjattulan risteyksessä vasta tajusin missä olin, ja lamaannuin. Ajoin vielä yhden kilometrin Paasikiviopistolle, ennen kuin aloin lamsia takaisin päin. Kevät oli kaunis.

En millään kehdannut liftata. Käännyin silti aina katsomaan, kun auto tuli takaani, sillä joku tuttu saattoi olla tulossa samaan paikkaan, ja olikin, ja mahduin autoon.

Olin menossa esittelemään Paratiisipolkua. Ajattelin olleeni niin hankala ihminen, etteivät ihmiset, jotka olivat sitä kanssani tehneet, olleet oikein saaneet ääntään kuuluviin, eikä polku nyt näyttänyt oikein saavan käyttäjiä, niin että olkoon.

Häpeästä välittämättä kerroin parille ihmiselle Facebook-juttuni. Häpeästä välittämättä kerroin esittelyssä siitä, miten Paratiisipolku oli syntynyt ja viittasin siihen, ettei polku kauheasti herättänyt käyttöinnostusta. Muitten esiteltyä omat polkunsa pyysin vielä uuden puheenvuoron ja kerroin polun sisällöstä.

Lainaukset evankeliumista Luukkaan mukaan.