sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Onni ja Rauha -messu 21.4.2013

 Ovella partiolaiset jakavat jokaisen käteen pienen kiven.

Alkusoitto Niko: Niin hieno maailma

Alkulaulu 29 Kerran usko lapsuuden

Johdanto

Tervetuloa Onni ja Rauha -messuun! Tämä on viimeinen seitsemän Kaarinamessun sarjasta, joissa on pysähdytty eri tunteita tarkastelemaan. Tänään tutkimme hetkiä, jolloin tunsimme onnea ja rauhaa. Luonnossa, tärkeiden ihmisten lähellä, musiikkia kuunnellessaan, mielsistä työtä tehdessään, kuka missäkin. Uskon, että jokainen on joskus ollut onnellinen ja rauhallinen ja tietää siis, mistä puhumme.

Laulu 118 Taas yllemme aurinko saa

Johdatus rippiin

Kädessäni on kivi. Siinä ovat kaikki asiat, jotka estävät minua olemasta nyt onnellinen ja rauhallinen. Siinä on pelko, että puhun liian vaikeita eikä kukaan ymmärrä mitä haluan sanoa. Siinä on pettymys siitä, ettei enempää ihmisiä käynyt tunnemessuissa. Siinä on syyllisyys siitä, etten halua tehdä asioita toisten mieliksi. Siinä on häpeä siitä, että kuljen omaa tietäni.

Nämä tunteet ja kaiken muun, mikä mieltäni painaa, saan tuoda sisimmässäni Jumalan eteen. Hän on kerran itse elänyt ihmisen elämän ja tietää siksi kaikki vaivani. Hän ei niitä pelästy. 

Laulamme Synnintunnustuslaulun. Sen aikana jokainen tuo oman kivensä tänne alttarille.

Synnintunnustus = laulu 53, jonka aikana viedään kiviä alttarikaiteella olevaan koriin

Synninpäästö

Kiitoslaulu 104 Kiitos kun saan tässä olla

Saarna: Kolme tarinaa onnesta ja rauhasta
Hanna-Mari - Jeesus luonnon keskellä
Laura - Jeesus lasten ja nuorten parissa
Merja - Jeesus aterialla

Hänellä oli kaksitoista läheistä ystävää. Yhdessä he olivat kulkeneet ympäri maata, puhuneet monenlaisille ihmisille ja monenlaisten ihmisten kanssa. He olivat herättäneet sekä ihastusta että vihastusta ja saaneet monet voimaan paremmin - ja jotkut jotka eivät heitä ymmärtäneet ehkä huonomminkin. 

Usein he olivat istuneet yhteisellä aterialla päivän päätteeksi. Mutta nyt olisi viimeinen kerta. Hänen kuolemansa lähestyi, ja hän tiesi sen. Tämän jälkeen hän ei enää istuisi iltaa yhdessä ystäviensä kanssa tässä maailmassa.

Mutta nyt oli hyvä olla tässä. Kaikki koolla, perinteinen pääsiäisateria katettuna. Vielä saattoi kertoa ystäville, kuinka hän olikaan tätä hetkeä kaivannut ja kuinka kaikki kipeäkin mikä tulisi tapahtumaan kuului Jumalan valtakunnan tulemiseen. Kaiken jälkeen he olisivat jälleen koolla, olisivat yhtä Jumalassa.

Aterian loppupuolella hän otti leivän ja siunasi sen niin kuin pääsiäisaterialla oli tapana, mursi sen paloiksi, antoi ystävilleen ja sanoi: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.

Sitten hän otti viinimaljan ja sanoi: Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani.

Ystävät alkoivat kysellä: En kai se ole minä?


Uskontunnustus

Laulu 35 Tartu käteen Jumalan

Johdatus rukous- ja ehtoollisosaan - Laura


Ehtoollisrukous

Jumalan Karitsa

Ehtoollinen + lauluja

37 Pyhiinvaeltajan laulu
33 Minne tie vie
30 Kirkossa
63 Tänään häneen uskon
9 Anna mun etsiä
Tai jotain muuta

Ehtoollisen aikana ja jälkeen voi käydä myös rukousalttareilla: 
Helmialttari
Ihmekukkien alttari (paperikukat aukeavat vesimaljassa ja näyttävät mietelauseensa)
Leirikuvien alttari
Tarinapiiri kirkon takaosassa (tyynypiiri johon voi istahtaa kuuntelemaan tarinaa)
Onni -mind map

Ehtoollisen kiitosrukous

Laulu 98 Tuulien teitä

Esirukous - Laura?

Herran siunaus

Loppulaulu 124  Ilta pimenee – kaanonina?

Loppusoitto + Nikon laulu

Partiolaiset keräävät kolehdin ovilla koreihin.

Partiolaisten laittama iltapala.

Ei kommentteja: