Olen ollut nyt viisi viikkoa kesälomalla ja toivoakseni
työstänyt viimein valmiiksi kokonaisuuden, jossa on tunteita käsitteleviä
tekstejäni lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta. Nyt olen vaiheessa, jossa kerron
tärkeille ihmisilleni, mitä olen heistä kirjoittanut. Useimmille jutut ovat
tuttuja aiemmista lukukerroista. Nyt neuvottelen siitä, paljonko voin mistäkin
tilanteesta kertoa.
Kun kerron tunteista, kerron väistämättä henkilökohtaisista
asioista ja yhtä väistämättä myös muista kuin itsestäni – tai tarkemmin sanoen
siitä, miten olen muita ihmisiä ja itseäni tulkinnut. Kerron siis asioista,
jotka moni kokee yksityisiksi, ja niistä lukemisen tirkistelyksi.
Ennen yksin hakemaani avioeroa riitelimme viisi vuotta. Likapyykin
peseminen ei onnistunut kotona, eikä se onnistunut pariterapiassa. Riitelimme
paljon myös naispappeudesta. Mielestäni aihe on yleisesti kiinnostava, ja
rinnastettavissa muihinkin idealistisiin ajatusrakennelmiin.
Tapani väittää kaikkeen vastaan näyttää periytyvän
kummastakin suvustani. Minusta on yleisesti mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi
myös sukutarinoihin, niihin ei niin kauniisiinkin. Niissä on elämän maku,
vaikka olisivat kipeitäkin. Ne auttavat usein oivaltamaan jotain omistakin
käyttäytymismalleista ja tarvittaessa muuttamaan niitä
Kirjan merkeissä tapasin äitini. Istuimme vastakkain ja
kävimme taas kerran läpi minun muistojani ja hänen kokemuksiaan niistä.
Seuraavana yönä näin unen. Siinä äiti ajoi autoa ja
minä istuin kyydissä metsäisellä tiellä.
Kaarteessa jonka tunsin entuudestaan auto ajoi ojaan. Siitä lensi sohva
niitylle. Äiti kömpi siihen nukkumaan ja toipumaan ojaanajosta. Minä menin
tyytyväisenä nukkumaan autossa olevaan sänkyyn. Kohta matka jatkuu!
Kolumni Kaarina-lehteen 3.7.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti